Kirjoja

Kirjoja

torstaina, tammikuuta 11, 2018

Virkamiesten esitys Espoon kouluverkon kehittämisestä 2018-2026

KESKIVIIKKONA Ovalan iltakoulussa virkamiehet esittelivät poliittisille päättäjille ehdotuksensa Espoon suomenkielisten lukioiden ja peruskoulujen kouluverkon kehittämisestä vuosina 2018-2016.
Suunnitelma on julkaisuvapaa 11.1.2018 klo 13. Silloin se on nähtävillä Espoon sivuilla. Tätä ennen rehtorit esittelevät suunnitelman koulunsa henkilökunnalle.

Tässä oma, lyhyt muistioni iltakoulusta. Laitoin sen ajastimella avautumaan klo 13.

Suunnitelman taustalla on tunnustettu pula terveistä koulutiloista, oppilasmäärän kasvu sekä investointikatto. Väestätietojen perusteella Espoon oppilasmäärä kasvaa vuoteen 2026 mennessä 3300 oppilaalla, ja lukioiden osalta noin 1200:lla. Kasvu ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti Espoon eri alueilla. Itäinen Lepäävaraa ja Matinkylä Olari kasvavat eniten.Vähiten kasvaa Pohjois-Espoo ja Läntinen Leppävaara - jopa pienenee.

Suunnitelman valmistelun periaatteina ovat olleet mm.seuraavat seikat (joihin voi suhtatua myös kriittisesti):

  • koulujen kokoa kasvatetaan. Valinnaisuus lisääntyy.
  • pienistä itsenäisistä kouluista luovutaan.
  • tavoiteena peruskoulujen osalta mielellään 1-9 -luokat
  • lukioiden osalta 200 aloituspaikkaa
  • jokaiseen  kaupunkikeskukseen tulee ainakin yksi luokio (matkat mahdollinen)
  • lukiot ja peruskoulut sijoitetaan eri rakennuksiin
  • erityiskouluista luovutaan

Esitellyn ehdotuksen mukaan osa kouluista lopettaa toimintansa, osa yhdistetään, osa muuttaa  ja osaa peruskorjataan. En kirjannut tähän peruskorjausvuoroja, vaan isommat muutokset,

 LUKIOT

  • EYL  muuttaa Kutojantie 2:een  ( 3-4 min junalla)
  • Kaitaan lukio siirtyy Matinkylään 2023. (MeriMartin tontti säilyy, mutta koulua ei vielä rakenneta)
  • Olari  muuttaa  Otaniemeen, Tietotie 6 (kesä -19)
  • Ehkä Pohjois-Tapiola ja Olari yhdistetään


PERUSOPETUS

  • Leppävaara ja Veräjäpelto  yhdistetään (menevät Monikkoon)
  • Lintumetsä kasvaa  yhtenäiskouluksi
  • Perkkaanpuisto  muuttaa  uudisrakennukseen Majurinkatu 8 2023-24, ja muuttuu yhtenäiskouluksi
  • Postipuu saa siirtokelpoinen lisärakennus 2018
  • Kilo /Kilonpuisti - mahdollisesti järjestelyjä
  • Pakankylän  oppilaant  siirretään muihin alueen kouluihin  syksy  2018
  • EYL + Hansakallio  yhdistetään
  • Hösmärinpuisto toiminta loppuu > varhaiskasvatus tilalle.
  • Kirkkojärvi saa  lisätilaa Lagstadisrta
  • Nuuksio lakkaa- oppilaat siirretään Karhusuon kouluun
  • Espoonlahti yhdistetään Koulumäen kouluun
  • Latokaski siirtyy uudisrakennukseen Nauriskaski 10
  • Merisaapas lakkautetaan. Tilat annetaan Laurinlahden koululle
  • Saunalahti - esiopetus vähenee 2018
  • Espoo Intenationa: toinen toimipiste Otaniemeen Lämpmiehenkuja 2
  • Olari muuttaa lukion tiloihin, Opinmäki II
  • Päivänkehrästä Komeetan (lakkaa) tilat annetaan varhaiskasvatukselle
  • Kaitaa  siirtyy Matinkylään ( paikka auki)
  • Kristilliselta koululta saadaan mahdollisesti lisätilaa
  • Aarnivalkea siirtyy Lämpömiehenkatu 2:een
  • Jousenkaari muttaa Rehtorintieltä Riihitontuntie 7:ään Uusikumpuun
  • Pohjois-Tapiola ja Seppo yhdistetään 

POLIITIKOT antoivat kiitosta valmistelulle, mutta ei sitä sellaisena niellä. Päätöksiä ei tulla tekemään tammikuun kokouksessa.  Johtokunnilta halutaan lausunnot. Aarnivalkean ja Jousenkaaren koulujen ratkaisu ei tyydyttänyt. Erityiskoulujen lakkautusta ei vielä nielty- kouluilta tulee siksi paljon kritiikkia nykyisistä integraatiomalleista. Eikä Hösmärinpuiston lakkauttamista.

Ei kommentteja: