Kirjoja

Kirjoja

torstaina, maaliskuuta 08, 2018

Perillä Mexico Cityssä

Kuvassa Martti, Martha ja SM-konferenssin järjestävän organisaation
johtaja
KONE Mexico Cityyn laskeutui keskiviikkona täkäläistä aikaa klo 5. Suomalaisdelegaatiota Halinen- Hellström oltiin ystävällisesti vastassa. Kun  oltiin hotellilla,  matkaa oli tehty 30 tuntia!

HOTELLI on oikein asiallinen, ja kai se on tulkittava vieraiden syväksi arvostukseksi, kun yksi henkilö saa huoneen jossa on neljä sänkyä :-)

Itse kaupunki on valtava. 12 miljoonaa asukasta. Ja mikä liikenne. Kelikin on mukava, noin 24 °.  Illan suussa hieman satoi.

OHJELMA alkoi lähes heti, kun laukku oli purettu.  Suomen opsin äiti Irmeli vietiin ministeriön väkeä tapamaaan ja minut Mexicon suosituimpaan radio- ohjelmaan kertomaan suomalaisesta opetuksesta.  Haastattelijana oli aivan uskomaton Martha Debayle. Hänen päivittäisillä neljän tunnin sessioillaan on miljoonia kuuntelijoita.

Martha avasi haastattelun keromalla, että hän haluaa tietää kaiken suomalaisesta koulusta. Tunnin haastattelun aikana hän twiittasi  kuulemiaan suomalaisen koulun  parhaita puolia, ja  meksikolaiset  peukuttivat ja lähettivät twiittejä eteenpäin. Myöhemmin vastailinkin joihinkin niistä. Haastattelu päättyi leikkiin, jossa minun piti puhua suomea ja toimittajien  arvata, mitä sanoin.  Suomi kuulema kuulostaa latinalta, kreikalta ja saksalta.

Valtava innostus mm.  siitä, että:
koulu alkaa 7-vuotiaana
koulupäivät ovat lyhyitä
vain 190 koulupäivää
vähemmän on enemmän
läksyihin ei kulu liikaa aikaa
arviointi ei ole stressavaa, tuomitsevaa vaan kannustavaa ja innostavaa
lapsia kunnioitetaan
koulupäivä on muutakin kuin oppitunteja
oppilalla on välitunneilla aikaa leikkiä
ilmainen koululounas
kouluissa käytetään lastenomaisia työtapoja.
lapsuus ei ole elämän eteinen. Se on elämää.


KELLO 14  takaisin hotellille. Vähän muonaa napaan.  KLO 16 alkoivat kansainvälisten vieraitten  (Sharon D Gratto, Clayton  Maitland, Irmeli ja minä) videohaastattelut. Ammattitaidolla  porukka heitti 4-5 kysymystä ja purkkiin kerralla. Mitä on luova oppiminen?  Kuinka opettajat oppivat sitä? Voiko suomalaisen koulun kopioida? 

Jaksaa, jaksaa, kun on  hienoa matkaseuraa. Onpa ollut
upeaa vaihtaa ajatuksia pitkästä aikaa Irmeli Halisen
kanssa.
KLO 18.10 kyyti vei meidät seuraavaan tapahtumaan, järjestävän seuran:  Ediciones SM:n rakennukseen, jossa avattiin juhlallisesti tämän organisaation ja Daytonan Yliopiston opetuskokeiluhuoneisto. Paikalla oli myös Suomen Mexicon suurlähettiläs Roy Eriksson. Todellinen herrasmies. Lasilliset viiniä. Puheita espanjaksi. Paljon hymyileviä ihmisiä.

(Lopulta) Kyyti vei sitten klo 21 hotellille.  Silmät olivat ihan raskaat. Muut painuivat suoraan huoneisiin, minä yhden tequilan jälkeen. Unta ei tarvinnut kutsua.

Ei kommentteja: