lauantaina, marraskuuta 22, 2014

Neljä kuukautta eläkkeellä. Välitilinpäätös

20.11. 2014 tilille tuli neljännen kerran eläke. Kaksi ensimmäistä eläkekuukautta on menty vanhoilla veroprosenteillä, ja sitten oli käytävä päivittämässä verokortti.

Kuulun siihen hyväosaisten ryhmään, joka saa eläkettä noin 60 % palkkatasostaan.

Minulla veroprosentti nousi loppuvuodeksi, mutta ensi vuosi voi olla toisennäköinen.

ELÄKKEELLE siirtymiseen kuuluu kaksi yhtäaikaista prosessia: Irtautuminen vanhasta ja liittyminen uuteen. Kuinkas ne ovat sujuneet?

Joko olen irti?

IRTAUTUMINEN reksin arjen hommista on sujunut aika hyvin. Olen käynyt vanhalla työmaalla norkoilemassa vain, kun on ollut oikeaa asiaa.

SOPIVASTI on kuitenkin ollut tilaisuuksia tehdä muistioretkiä menneeseen maailmaan. Olen saanut käydä moikkaamassa Auroran väkeä, aikuisia ja lapsia. Koulurakennuksen purkutöitä seuraan toisella silmällä.

SUKOSSAKIN olen  käynyt  Suvaitsevaisuus-kampanjan puitteissa- ja kampanjan kick-off- tilauisuudessä sitä näki kymmeniä tuttuja.

AY-TOIMINTA oli minulle tärkeää, ja roikuin siellä pitkään. Oli vänkää saada hieman lisäaikaa: Olin  mukana lokakuussa  EKOAY:n päättäjäristeilyllä-  nyt poliitikon  roolissa. Ja sain vetää puheenjohtajan EKPY:n syyskokouksen.

OAJ:n toimintaa  seuraan lähinnä lehdistä. Opettaja-lehti on jäänyt jostain syystä tilaamatta. Ja facebookista.

HUOMASIN myös kirjoittaneeni pikkujutun Luokanopettaja-lehteen. Ja pari on jonossa seuraaviin. Lisäksi Lo-päiväkirjatyö tarjoaa  vielä tämän vuoden pehmeää liukumäen.

MONIA asioita menneestä maailmasta muistelee  oikein lämpimästi. Mutta riittävästi on myös asioita, joiden suhteen on  suuri etuoikeus sanoa itselle aamuisin: Ei enää tarvitse.

Joko olen kiinni?

IRTAUTUMISEN rinnalla eläkkeelle siirtyminen on  kiinnittymistä uusin asioihin. Monelle se tarkoittaa intohimoista suuntautumista itselle rakkaaseen harrastukseen, matkusteluun tms.

Minulla on ollut suuri etuoikeus toimia näiden neljän kuukauden ajan asiantuntija- ja kouluttajatehtävissä. Osaa niistä olin tehnyt jo rexivuosina, mutta kalenteriin on tarttunut myös ihan uusia juttuja, joissa todella saa käyttää kaikkea osaamistaan. Ja osasta ihan maksetaankin. Sen verran järkeä päässä on, että ymmärrän, että katu-uskottavuuteni katoaa muutamassa vuodessa. Mutta nautitaan nyt tästä

JA pikkaisen snellmanilaisena olen hankkiutunut mukaan myös politiikkaan, ja seurakunnan hallintoon. On muuten rikastavaa tavata opettajien lisäksi myös ihan muun taustaisia ihmisiä.

OLEN lisäksi  palannut tutkimuksen pariin, eräänlaisessa voluntaari tutkijan roolissa. Meitä kokontuu puolen kymmentä tohtoria ideoimaan yhteistä tutkimus- ja julkaisutoimintaa. Minulla tavoitteenani on dosentin arvonimi hautakivessä.

JA näiden päälle on  hienoa osallistua  yhdistystoimintaan.

MINULLA on OAJ:n veteraaniopettajien jäsenkortti, mutta siihen  puljuun en ole muutoin ehtinyt sekaantua.

ESPOON  emeritusrexeillä on myös omia tapaamisia, mutta ne ovat osuneet ajankohtiin, jotka ovat olleet minulle mahdottomia.

VAIKKA edelle kirjattu voi vaikuttaa juuri siltä, että taas yksi eläkeläinen täyttää hädissään kalenterinsa, niin on pakko korostaa, että tietoisuus oman ajan arvosta on  todella kasvanut. Ajasta, jonka voi käyttää läheisten kanssa. Vaikka tekemällä vaimolle aamupalaa ja pitämällä yhteinen lehdistökatsaus.

Tai tapaamalla lapsia. Tai mikä on huippu: hoitamalla ensimmäistä lapsenlasta Herra Miltonia. Joka on  muuten juuri tänään ensimmäistä kertaa yökylässä ukin ja mummin luona.

SUMMA SUMMARUM. Ensimmäisen neljän kuukauden perusteella eläkkeelle siirtyminen on sujunut oikein hyvin. Prosessiin kuuluu haikeutta ja huikeutta. Niin kuuluu kuulua.

tiistaina, marraskuuta 18, 2014

OAJ:n Nina Lahtinen Järvenperän koululla

OAJ: n Nina Lahtinen oli tänään puhumassa Järvenperän koululla uusista ns. koulukuri- ja oppilashuoltolaeista.  Auroran koulun rehtori Ulriika Huima, Järvenperän koulun rehtori Sisko Savolainen ja Karamzinin koulun rehtori Jouni Hörkkö olivat kutsuneet väkensä koolle. Ja oli se siksi hieno tilaisuus, että ex-auroralainen Marttikin tuli viivana paikalle.

Puolitoistatuntinen meni kuin siivillä. Lahtisella on harvinainen taito yhdistää vakava asia ja rento, iloinen ote.

JOTENKIN  näin  Lahtinen meille ohjeisti:
  • Lukekaa OAJ:n jäsensivuja. https://sso.oaj.fi
  • Siellä on 16 min video uusista laeista ja mm. käyttökelpoinen taulukko eri ojentamiskeinosista: Keitä kuullaan, kirjaus, kesto jne.
  • Opetuksen järjestäjälla on velvollisuus käydä läpi lakimuutokset ja ohjeistaa, kuinka niitä sovelletaan.
KIELLOSTA KÄYTTÄÄ KÄNNYKKÄÄ
  • Opettaja voi sanoa, että tällä tunnilla ei käytetä kännykkää. 
  • Nimeä paikkaa, missä, sitä vapaaehtoisesti voidaan säilyttää (esim. tuo tänne pöydälle)
Keskiviikon Iltalehdessä lisää Nina Lahtisen ajatksia koulukiusaamisesta.

KIUSAAMISESTA
  • Puuttukaa kiusaamiseen. Luokkaa voidaan vaihtaa. Koulua voidaan vaihtaa. Vaihto ei ole rangaistus, vaan se perustellaan sillä, että toisessa luokassa/koulussa on jotain, mikä toimii tällä oppilaalla paremmin. Näistä siirroista ei ole vielä ennakkopäätöstä. Voidaan sanoa: "Lapsi ei pysty noudattamaan lainmukaista velvollisuuttaan käytäytyä asiallisesti eikä nykyinen järjestely vastaa hänen tarpeitaan."
KIUSAAMISESTA KOULUMATKOILLA
  • Tieto kotiin kiusaamisesta koulumatkalla. Koulumatkalla opettajalla ei ole toimivaltaa. Vanhemmillaon  kasvatusvastuu. Mutta ilmoittaa tulee tietoon tulleesta törttöilystä. Huoltajia voi tukea tarjoamalla psykologin apua. Älä ratko syyllistä.
  • Voiko antaa toisen vanhemman yhteystiedot? Viisasta, että lukuvuoden alussa sovitaan mitkä tiedot saa antaa toisille vanhemmille.
    KURISTA jne.
    • Kurinpidossa erikoista: Rehtorilla ei vielä oikeutta antaa jälki-istuntoa. Ei ole toimivaltaa.
    • Paras lääke työrauhaan on ennaltaehkäisy: selkeät säännöt, yhteinen toimintakulttuuri ja fiksi pedagogiikka. 
    • Tehkää työrauha-asioista riskianalyysi
    • Osallistakaa oppilaat myös työrauhan suunnitteluun.
    • Ojentamisessa hyvä edetä näin: suullinen ohjaus (puhuttelu)- ei papereita > tilasta poisaminen > kasvatuskeskustelu > jälki-istunto > Kurinpitorangaistukset:  kirjallinen varoitus....määräaikainen erottaminen.
    • Jälki-istunnossa voi teettää tehtäviä. Voi olla myös  hiljaa. Ei pois oppitunneilta.
















    • Muistakaa yhteistyö koulupoliisin kanssa.
    OPPILASHUOLLOSTA
    • Kun käytetään ojentamista tai rangaistuksia, niihin liittyy usein pohdinta, tarvitaanko myös oppilashuollollisia toimia.
    • OPETUS on nyt erotettu oppilashuollosta.
    • Oppilashuolto on käytännössä sitä, että psykologi ja kuraattori puhuvat oppilaan kanssa. 
    • Opettaja ehdottaa sitä oppilaalle. Vaikka oppilas (tai vanhempi kieltää), opettaja kertoo asian kuraattorille tai psykologille.  Opettajalla on velvollisuus ottaa heihin yhteys.  Sitten he taivuttelevat.
    • Heidän tehtävänsä on myös pohtia,  tarvitaanko laskempaa asiantuntijaryhmää.
    • Ryhmään tarvitaan huoltajien lupa. Vaikka huoltaja eivät halua opettajaa ryhmää, ryhmä voi kuulla häntä asiantuntijana.
    • Oppimisen tukea (3-portainen tuki) ei käsittele tuo asiantuntijaryhmä. Koulutuksen ylläpitäjä päättää, mitä ilmaisu: yhteityötä moniammatillisesti tarkoittaa. Tuen asioista puhumiseen ei tarvita suostumusta. Papereita saa kuitenkin käytää psykologilla /kuraattorilla.
    • Oppilaan on saatava jutella heti, jos on kiireellinen tarve ( samana tai seuraavana päivänä); ja aina viimeistään 7 päivässä.
    • Opiskeluhuoltokertomuksen tekee ohr-väki, ope ei ole sihteeri.
    SOTKUJEN SIIVOAMISESTA
    • Jos  oppilas aiheuttaa sotkua, hänet voidaan  voidaan määrätä siivoamaan se. Oppitunnilta ei saa kuitenkaan  jäädä pois. Ilmoita kotiin. Suomi on ainoa maa, jossa tämä asia mainitaan laissa. Muualla ymmärretty ilmankin.
    TARKASTUKSISTA
    • Opettaja voi tarkastaa tavarat ja säilytystilat. Ruumista ei saa tarkastaa.
    • Tarkastaa voi vain, jos hallussapito on ilmeistä: Opettaja on varma, että laukussa on jotain vaarallista, eikä oppilas anna sitä pyynnöstä huolimatta.
    • Tarkastajan on oltava samaa sukupuolta. Psitsi jos on kiire, eikä ollut muita mahdollisuuksia. Oppilas saa valita mukaan.
    • Tarkastuksessa ei saa käyttää voimakeinoja. 
    TAVAROIDEN POISOTOSTA
    • Vaarallisen tai häiritsevän esineenpoisotto on oikeus ei velvollisuus. Siihen tarvitaan ohjeet
    • Tavaroiden poisotossa saa käyttää voimakeinoja, jos ottaa pois vaarallista esinettä. Poisottaminen on voitava toteuttaa turvallisesti, joten jos pitäisi tehdä se voimakeinoin, Lahtinn suosittelu aina poliisiin yhteydenottoa ja korosti, ettei pidä ryhtyä oppilaan kanssa kisailemaan kumpi on vahvempi. 
    • Opettajille tulisi järjestää tilaisuuksia harjoitella mm. tavaran tarkastusta ja  poisottoa
    • Opetuksen järjestäjän on annettava ohjeet, kuinka poisotettu tavara säilytetään,  kuinka pidetään kiinni jne. 
    • Niinikään on  ohjeistettava kirjaamissysteemi: Kuinka tiedotetaan.
    • Se kuinka kauan pitää säilyttää kirjaukset poisotosta määritellään kunnan  arkistonmuodostussäännössä.
    • Jos joudut ottamaan häritsevän esineen pois, kirjaa se. Ja pyydä kuittaus, kun oppilas saa sen takaisin.
    • Tupakkaa jne ei saa palauttaa alaikäisille
    • Poisotettua tavaraa säilytetään kolme kuukautta. Sitten tupakat tuhotaan. Hävitä ne todisteellisesti. Vaaralliset aineet  annetaan poliisille.
    UHKAILU jne.
    • On jo oikeusnäyttöä, että opettajan ei tarvitse sietää  uhkailua tai nimittelyä. 
    VAHINGONKORVAUKSISTA
    • Linjatkaa vahingonkorvausprosessi, esim. kun kännykkä putoaa. Vahingoista on aina ilmoitettava vanhemmilla.
    VÄKIVALLASTA
    • Jätä pahoinpitelyasiat  poliisin tutkittavaksi!
    • Jos oppilas tekee toistuvasti lievää väkivaltaa, kuka tahansa voi tehdä poliisille tutkintapyynnön. Mielellään vanhemmat.

    lauantaina, marraskuuta 15, 2014

    Oppilaiden osallisuus ja demokratia

    TERVEISIÄ Tammisaaresta.Ekenäs högstadieskolalla pidettiin 15.11. yhteinen täydennyskoulutuspäivä Hangon, Inkoon, Raaseporin, Siuntion ja Lohjan esikoulu-opettajille ja perusopetuksen opettajille. Ohjelmia oli kaksi, toinen ruotsinkielisille, toinen suomenkielisille.

    OHJELMA oli seuraavanlainen:

    08.30 Tervetulokahvit
    09.00 Avaussanat, Robert Nyman, sivistystoimen johtaja, Raasepori
    09.15 Opettajuuden ja oppimisen murros- oppimisympäristöjen ja oppimisen tiekartta, Ilkka Halava 
    10.45 Vuorovaikutus ja monipuolinen työskentely,Vesa Äyräs
    12.00-13.15 Lounas

    13.15 Oppilaan rooli uudessa opetussuunnitelmassa: osallisuutta ja demokratiaa, Martti Hellström, opetusneuvos, KT
    14.15-14.45 Kahvitarjoilu
    14.45 Näkökulmia osallistaviin oppimisympäristöihin ja pedagogiikkaan Marjaana Kangas
    15.45 Päivän päätös

    OMAAN osuuteeni oli varattu 60 min. Varastin noin 5 minuuttia lisää. 57 dian paketista kului 37.  Porukka oli pääasiassa kuunnellut koko päivän kovan luokan luennoitsijoita, mutta aina sitä jaksaa ihmetellä, että jos halutaan rohkaista ihmisiä uudenlaiseen pedagogiikkaan, miksi se tehdään luentokonseptilla:-)

    MINÄKIN luennoin, mutta otin "välipalan" roolin. Haastoin porukkaa syttymään oppilaan roolin uudistamiseen käymällä  stand-up-tyyliin läpi 5000 vuotta opettamisen historiaa.

    Jäsensin muutosta opetuksen tetran avulla. Siinä on neljä kärkeä: opettaja, oppilas, aines ja ryhmä.  Eri aikoina eri elementeillä on ollut primaatti, ja lisäksi kukin elementti on muuntunut. Muttei selkeän systemaattisesti.

    PERUSMESSAGENI oli: oppilaan pedagogisen roolin muutosta on ajettu ainakin 110 vuotta.  Se ei muutu, koska me teatterikoulun sisäänpääsykokeessa karsitut haluamme itse olla stagella.

    Herbartilais- soinislainen opettajakuva, jossa opettaja luo oppilaan ajatusmaailmaan oli aikanaan opettajuuden huippuhetki. Uskomme yhä apperseptio-oppiin.  Vaikka tiede on kumonnut sen jo 100 vuotta sitten.Uskomme yhä, että paras tulos saadaan, kun opettaja syöttää lapsellistetun totuuden  oppilaille- ja he oppivat sen, kunhan kuuntelevat tarkkaavaisesti molemmilla korvilla.

    OPETUS on voinut olla muuttumatta tähän saakka. Nyt se enää voi. Oppilaat ovat menettäneet uskonsa kouluun. Se näkyy jo tuloksissa. Ainoa keino palauttaa usko on osallistaa oppilaat oman oppimisena  subjektiksi.

    Oppilaat on otettava mukaan opetuksen suunnitteluun, opettamaan ja arvioimaan tuloksia. Ja myös kodit. Opettaja, oppilas ja ryhmä olkoot oppimiskumppaneita.

    OPETTAJA ei ole enää tiedon lähde, ei myöskään sen välittäjä. Hän on yhä enemmän kannustaja, innostaja, aktivaattori. Opetus ei ole enää antamista eikä oppiminen saamista. Opetus on mahdollistamista ja oppiminen irtiottamista (Matti Koskeniemi). Sitä mitä saadaan irti, jalostetaan ja jaetaan.

    Warning: Tänään puhutaan paljon siitä, että opettajat rakentavat tietoa. Olisi selkeämpää puhua oman tietämisen rakentamisesta, ja jättää tieto ja sen rakentaminen (tosi uskomus, jolle on perustelu), niille jotka yhä uskovat episteemiseen tietoon ja joilla on aikuisten oikeasti siihen lihakset.  (Lisäys 16.11.)

    KOULU ei saa olla tehdas. Tai jos se on tehdas, se tulee olla innostamis- ja onnistumistehdas.

    TUKISTIN myös (lämmöllä) vuoden 2016 opsista vastaavia. Sieltä loppuu happi. Opetussuunnitelmaan tarvittaisiin tilaa oppilaan oman intohimon löytämiselle ja oman tietämisen rakentamiselle.

    Nyt toivo on pantava monialaisiin oppiainekokonaisuuksiin.  Opsissa pitäisi myös selkeästi avata, mitä muuttuu. Mitä ei enää tehdä. Mitä uutta on ruvettava tekemään. Mikä vanhasta jatkuu. Nyt ei näin tehdä. Vanhempien opettajien päässä eri opsit ovat sekaisin. Niin minunkin.

    PÄÄTIN sessioni huudahdukseen. Krista Kiuru ei muuta opetusta niin, että jokainen oppilas saisi kasvaa omista lähtökohdistaan täyteen mittaansa.  Niin että jokainen löytäisi oman juttunsa.  Aulis Pitkälä ei voi sitä tehdä. Mutta sinä- hyvä opettaja- sinä voi sen tehdä. Ota oppilaat mukaan opetuksen suunnitteluun. Anna oppilaiden opettaa toisiaan. Ota heidät mukaan arvioimaan yhteistä onnistumista.


    YKSI konreetti asia kerrallaan. Pienin askelin.

    Paikalla oli myös kaksosiolentoni Timo Oksanen.
    ONNISTUINKO? Vaikea sanoa. Ilmapiiri oli kuitenkin huikean reipas ja iloinen. Ihmiset hymyilivät- jopa nauroivat.

    Eikö oppimisen pitäisi olla jotain tällaista?

    Osuin fb:ssahauskaan kommenttiin tapahtumasta, jonka harmi kyllä hukkasin. Kommentin mukaan  olin (kyllä oman historiani aikana ensimmäisen kerran ) pedagogiikan guru. Ja kirjoittajan mukaan gurun luento oli sellainen, jota vain harvoin kuulee.

    Jos tuo oli positiivista, merkittävä osa ansioista kuuluu yleisölle ja apukouluttaja Elvis Presleylle (rexikursseillani mukana olleet tietävät jujun, muiden ei tarvitsekaan).

    ELVIS esittii mm. päivän teemaan keskeisesti liityneen biisinsä "I can help". Ks. https://www.youtube.com/watch?v=FkZLgJKQ46w

    torstaina, marraskuuta 13, 2014

    Ai, että 2010-luvun radio ärsyttää!

    EN tiedä, mitä itselleni on tapahtunut, mutta yht´ äkkiä en enää ole  jaksanut kuunnella radiosta musiikkivirtaa. Varsinkin autoa ajaessani.

    Rupesin kaipaamaan puheohjelmia. Etsin ja löysinkin muutaman kanavan, joka sellaista lähettää, mm. YLEpyheen, RaPun ja Yleykkösen. Muillakin kanavilla on toki puhetta, mutta pääosin levyjen välissä.

    Osuin muutamiin hauskoihn puheohjelmiin mm. Alivaltiosihteerin viisiminuuttiseen. Aristotelen kantapäähään. Ja Uutisiin- nekin ovat muuten lyhentyneet huikeasti.  Mutta muutoin tulin lähinnä vihaiseksi.

    JOKIN oli oleellisesti radiotyössä muuttunut. Puhe on nyt pääasiassa improvisointia, lehtien otsikoista irroittelua,  keskinäistä höpötystä ja erilaisia päättömiä "ihmiskokeita". Vakavista poliittisista teemoista toimittajile riittää toinen toimittaja haastateltavaksi.

    Ja samoja lyhyitä ohjelmapätkiä ajetaan jatkuvasti uusintoina. Eilenkin minulle kerrottiin uusina asioina, kuinka kannattaa valmistautua edessä olevaan juhannukseen. Kyseessä oli uusinta kesältä 2011. Hei C´mon.

    KUINKA kaipaankaan hyvin käsikirjoitettuja ja huolella tehtyjä asiaohjelmia, kuunnelmia, haastatteluja. Missä on radioväen kunnianhimo.

    tiistaina, marraskuuta 11, 2014

    Koulu on instituutiona kuollut. Se ei vain itse tiedä sitä? Osa 3

    Nadezda Krupskaja. Koulun kuoleman
    äiti
    TÄMÄ on viimeinen osa tätä blogilastuketjua, jossa koulua tarkastellaan ikäänkuin kuolevana - tai ainakin kuolemanvaarassa olevavana instituutiolajina. Näkökulma ei ole ihan tavallinen.

    Koulukoneen kriisi
    Suomalainen koulukone on siis laajentunut ja systematisoitunut noin 400 vuoden aikana, aluksi hitaasti ja sitten 1800-luvun lopulta alkaen vauhtia voimakkaasti kiihdyttäen.

    Jokainen suomalainen käy tänään koulua ainakin 16-vuotiaaksi asti  ja myös  tilapäisesti Suomessa opiskelevat. Jopa syvästi kehitysvammaiset. Peruskoulua käy 500 000 suomalaista. Esikoulua käynee noin 50 000 lasta. Noin 250 000 nuorta käy toisen asteen koulua. Korkea-asteella opiskelee 300 000 nuorta. Koululaisia on siis yhteensä 1100 000 !

    Koulukoneen palveluksessa on noin 120 000 opettajaa (OAJ:n jäsenmäärä) Lisäksi koulukoneessa muuta työtä tekee luvuton määrä psykologeja, kuraattoreita, koulusihteereitä, talonmiehiä, keittiöhenkilökuntaa, siivoojia, koulukäyntiavustajia, kouluviraston väkeä.. Koulukoneen hyväksi tekevät töitä lisäksi oppikirja-toimittajat, kouluja rakentavat rakennusmiehet, koulutaksikuskit, kouluhallintiväki... Työllisiä Suomessa on  yhteensä noin 2,5 miljoonaa.

    Lisäksi koulukone vaikuttaa monin tavoin koululaisten vanhempien arkeen. Ja heitä on paljon. Yksinomaan peruskoulussa ehkä noin 800 000.

    Suomi on kiistatta kouluvaltio. Joka viides suomalainen käy koulua. Ja pitkään.  Ehkä jopa joka kymmenes työllinen työllistyy koulussa.  Se, miten, koulukone voi tai miten sen käy, ei ole pikkuasia.

    JA nyt ei näytä kovin hyvältä. Enkä puhu vain kouluihin kohdistuneista miljardileikkauksista.  Koulun vaikuttavuus heikkenee ja sen mukana uskottavuus.  Oppimistulokset ovat kääntyneet laskuun.  Oppilaat eivät viihdy." E.V.V.K." Opiskeluun ei keskitytä. Tosissaan opiskelu on kuitenkin nykymuotoisen formaalin koulukoneen keskeisin tuloksen tekijä.

    USKO koulumaiseen kouluun näyttää rapautuvan. Näyttää siltä, että valtiolla ei ole enää varaa eikä haluja ylläpitää koulukonettaan niin laajana ja laadukkaana kuin, millaiseksi se ennen 1990-luvun lamaa ja vielä sen jälkeenkin rakennettiin. Määrärahaleikkauksia suunnataan nyt kaikille koulukoneen tasoille.

    Uskoa koulukoneeseen ovat menettäneet myös tulevaisuuden työelämän tutkijat. Työ muuttaa meiltä pois ja muuttuu.  Uusia työpaikkoja syntyy, mutta ei samaa vauhtia kuin niitä katoaa. Työelämän rajut muutokset tappavat pysyviksi kuviteltuja ammatteja. Koneet korvaavat myyjät ja toimistosihteerit.  Pian ei ole pankkineitejä, kultaseppiä,  farmaseutteja, tarjoilijoita...

    Ammatit muuntuvat niin nopeasti, ettei niitä ehdi tai kannata koulussa oppia. Ammatillinen koulutus  sairaanhoitoa ja sosiaalityötä lukuunottamatta on anomaliatilassa.

    Pahalta näyttää: koululaiset ovat menettämässä uskon koulun kykyyn antaa heille sellaiset eväät, joilla saa elämässä ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Koulu ei enää takaa pääsyä yhteiskunnan eliittiin- se ei takaa enää edes työllistymistä. Emeritus-professori Jarkko Hautamäki on puhunut kollektiivisesta muutoksesta nuorten mielentilassa. Lakataan ponnistelemasta liikoja. Lakataan yrittämästä.

    Myös koululaisten vanhempien asenteissa on havaittavissa muutos. Koulu ei ole enää erityinen juttu. Se on samanlainen palvelu kuin kaikki muutkin. Sen suhteen tulee voida esittää omat vaatimukset, saada priimaa- ainakin omalle lapselle. Ja jolleivat asiat suju, kynnys tehdä kantelu tai kutsua paikalle oma juristi on alhainen.

    Vahvimmin nykyiseen koulukoneeseen uskovat opettajat. Heistä kone toimii hyvin.

    KOULUKONE voi joutua vakavaan kriisiin kolmella eri tavalla. Jos yhteiskunta hylkää sen. Jos oppilaat hylkäävät sen. Jos  opettajat hylkäävät sen. Kahden ensimmäisen osalta näkyvissä on vakavia merkkejä. Koulukone on kriisissä.

    Ivan Illich
    Kuoleeko koulu?
    Koulun kuolemaa on ennustettu jo kauan. Suoranaista koulun murhaa yritti Nadežda Krupskaja  (Leninin puoliso) nuoressa Neuvostoliitossa 1920-luvulla. Oppilaat vietiin kouluista tehtaisiin ja kolhooseille oppimaan. Kokeneet työläiset korvasivat opettajat. Paluu vanhaan koulunpitoon oli kuitenkin nopea.

    Merkittävämmän vaihtoehdon esitteli toisen maailmansodan jälkeen Ivan Illich. Hän tarjosi koulun tilalle jokaiselle koulutusseteliä, joka oikeuttaisi hankkimaan itselleen juuri sitä oppia, mitä itse haluaa ja keneltä osaajalta tahansa.

    Illichin ajatuksia  mukaillen ja tekniikan kehitystä ihaillen  O.K. Kyöstiö ideoi erilaisia koulutusta korvaavia ja täydentäviä ratkaisuja kuten etäopetus radion - ja tv:n avulla, kurssitus, koulutustakuu ja opintosetelit, oppivelvollisuuden suorittaminen ilman koulunkäyntiä...

    Tuore kouluttoman yhteiskunnan idea tulee Yhdysvalloista. Sen taustalla on globaaleja yrityksiä, jotka haluaisivat korvata valtiojohtoisen koulutuksen vapailla koulutusmarkkinoilla. Markkinoiden arvoksi on esitetty kymmeniä  miljardeja. Jos luovuttaisiin koulurakennuksista ja kouluhallinnosta ja jos korvattaisiin opettajat koneilla,  säästyvillä varoilla voitaisiin tarjota kaikille mahdollisuus opiskella virtuaalisesti netissä omaan tahtiin.

    Sugata Mitra
    Köyhästä Intiasta on lähtöisin huikeasti  kiinnostusta kerännyt Sugata Mitran idea opettajattomasta koulusta. Lasten käyttöön annettaisiin tietokoneet, ja he opettaisivat toinen toisiaan. Reikä muurissa- ideaa on kokeiltu slummeissa, ja se toiminut hienosti.

    Yhteistä näille kaikille on käsitteiden koulu ja koulutus erottaminen toisistaan. Kukaan ei väitä, ettei koulutusta tarvittaisi. Päinvastoin. Koulutusta tullaan tarvitsemaan yhä enemmän. Mutta yhä useampi epäilee, tarvitaanko siihen instituutiota nimeltä koulu.

    Koulu kuolee, jos ja kun kaksi asiaa toteutuu. Ensinnäkin on löydettävä  tehokkaampi tapa hoitaa tähän asti koulun päätehtävänä ollut koulutus (kvalifikaatio). Toiseksi: on löydettävä jokin  tehokkaampi tapa hoitaa muut tuhannet koulukoneelle sälytetyt tehtävät (esim. luokittelu - kvalifiointi, sosiaalistaminen ja eri väestönosien sulauttaminen ja työelämässä vielä hyödyttömien säilyttäminen). Jokin muu kaikkeuden keskukseksi.

    Voiko mikään pelastaa koulukoneen?
    Voi. Nykyinen koulukoneemme on ollut äärimmäisen sitkeä. Se on pysynyt hengissä isoissakin muutoksissa ja palautunut niistä takaisin omaksi itsekseen. Koulukoneen voimana on sen systeemisyys. Kun yhtä osaa muutetaan, muut osat tekevät korjausliikkeen. Koulukone on betonia, ja betonia pitävät koossa ainakin seuraavat betoniraudat:
    • ammatit, joihin vaaditaan tutkinto
    • kaikille yhteisen koulun malli
    • koululle säädetty velvollisuus kantaa oppilaista huoltajan vastuu koulupäivän aikana
    • koulun maksuttomuus oppilaille
    • koulun kurinpitokeinot ja - rangaistukset
    • koulun toiminnan säätely laeilla (kuntien velvoitteet, oppilaan oikeudet)
    • kunnille säädetty velvollisuus järjestää perusopetus
    • kuntien oikeus määrätä oppilaan lähikoulu
    • läsnäoloa vaativa tutkinnon suorittamistapa
    • opettajien toimenkuvan, työajan ja palkkauksen määrittelevä VES- järjestelmä
    • opettajankoulutus, jossa on mukana erillinen aineenopettajuus
    • opettajlta vaadittu opettajan tutkinto, jonka sisältö valvotaan
    • opetusoikeuden sitominen opettajan virkaan ja pätevyyteen
    • oppiainejako
    • oppiarvot
    • oppilasarvostelu
    • oppivelvollisuus
    • pysyvät opettajavirat
    • sisäänpääsykokeet (esim. yliopistoon)
    • tasa-arvon ymmärtäminen niin, että se tarkoittaa saman opettamista kaikille
    • todistusarvosanojen käyttäminen oppilasvalinnan kriteerinä
    • tutkinnon antamisoikeuden tarkka valtiollinen säätely
    • valtakunnallinen sidottu tuntijako
    • valtakunnalliset opetussuunnitelman  perusteet
    • ylioppilaskirjoitukset
    Jokainen voi mielessään tehdä stressitestin, ja pohtia, mitä tapahtuisi, jos nämä betoniraudat tai edes muutama vedettäisiin pois. Betoni murenisi.

    KANNATTAA myös kysyä, onko kaikkia koulukoneen siis koulusysteemin osia järkevää pelastaa muuttumattomina. Äärimmillään se johtaa nopeasti muuttuvassa maailmassa yhä kiihtyvään koulun museoitumiseen.

    KOULUKONE voidaan parhaiten pelastaa uudistamalla se niin, että sen parhaat osat säilytetään ja karsitaan ne osat, joita ei enää tarvita. Ymmärrän, että se ei tule olemaan helppoa.

    On esitetty, että koulut tulisi uudistaa riisumalla koulu sen koulumaisuudesta, siis sen niistä piirteistä, jotka erottavat sen tavoista, joilla toimitaan koulun ulkopuolella. Ennen muuta haluttaisiin luopua koulumaisesta tavasta opettaa ja opetella uusia asioita. Luokista kannetaan pulpetteja pois,  ja oppihuoneen uutena esikuvana on tavallinen olohuone. Luokkahuoneiden sijaan toivotaan avokonttorimaista tilaa.

    Koulumaisessa koulussa muiden kuin oppilaiden päättämiä tosiasioita  opetellaan  oppikirjoista ja oikeista kirjoista,  sanoista ei kokemuksista,  opettajan kanssa käydystä vuoropuhelusta ei vertaiskeskusteluista,  opettajan päättämässä järjestyksessä ei omaa mielenkiintoa seuraten,  oppiainetta  vaihtaen noin 45-75 minuttin  välein ei kokonaisuuksina ... Tavoitteena on painaa asiat mieleen, pitää ne siellä- ja näyttää kokeissa, että niin on. Ja sitten ne  saa unohtaa. Tästä halutaan pois.

    Koulukoneen sisälle halutaan tuoda informaalisia tapoja oppia asioita muurinmurtajana digitaaliset apuvälineet mm. tabletit ja  älypuhelimet. Kouluun halutaan aitoa työtä, tutkimista, vapaaehtoistoimintaa.  Yhdessä opiskelua ja oppimista. Oman tietämisen rakentamista. Oman intohimon löytämistä.

    maanantaina, marraskuuta 10, 2014

    Koulun on instituutiona kuollut. Se ei vain itse tiedä sitä? Osa 2

    Kinkerit - roolileikki Seurasaaressa.
    MIHIN  jäimme? Siihen, että 1800-luvun puolen välin jälkeen Suomessa alkoi lähes "oikeita" kouluja, joiden opettajat saivat oikein koulutuksen  opin opettamiseen.

    Vapaakoulu

    Velvollisuuskoulut, siis rahvaalle tarkoitetut lukkarinkoulut, pitäjänkoulut, lukukinkerit  jne. korvautuivat maalla hitaasti kaikille vapaa-ehtoisilla kansakouluilla.  Niitä ei ollut pakko käydä.

    Myös tuon ajan oppikouluja: alempia ja ylempiä tiviaalikouluja ja lukioita voi pitää vapaakouluina. Niin myös kirkon organisoimia kansakoulun kilpailijoita: kiertokouluja.

    Maaseudulla kansakoulut olivat vapaakouluja vuoteen 1898 saakka. Niiden perustaminen oli siihen saakka kunnille vapaaehtoista. ja niissä käyminen oli oppilaille vapaaehtoista vielä pidempään.  Ns. piirijakoasetuksessa tuona vuonna 1898 säädettiin kunnille koulupakko. Jos kunnan alueella oli tietty määrä 5 km:n säteellä, koulu oli perustettava.

    Kaupungeille  kansakouluopetuksen järjestäminen oli ollut  pakollista 1860-luvulta alkaen- ja siellä piti järjestää myös alkuopetus. Maalla alkuopetus- johon kuului velvollisuus opettaa lapset lukemaan- oli kotien vastuulla. Vanhemmilla oli siellä opetusvelvollisuus. Lasten koulunkäynnin vapaus päättyi vuoden 1921 oppivelvollisuuslakiin.

    Opettajat olivat opetuksen suhteen hekin kansakoulussa  varsin pitkään varsin vapaita. Kansakouluasetuksessa säädettiin vain oppiaineet. Cygneus jätti myös menetelmäratkaisut opettajille. Koulun tasolla päätettiin pitkään oppituntien määrät, sisällöt ja jopa todistusten arvosanaskaalat.

    Tätä vapautta rajoitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1881, kun kouluille lähetettiin ns. mallikurssit. Niissä määriteltiin tuntijako ja sisällöt vuosiluokittain.  Tässä näytteenä uskonnon oppimäärä toisella luokalla:
    Ensimmäisen luokan kurssi piplianhistoriassa laajennetaan, jonkun laveamman oppikirjan, esim. ,,Kouluraamatun", mukaan, tahi suorastaan lukemalla raamatusta, varsinkin uudesta testamentista *. Rinnakkain tämän kanssa yleisimmät pääpiirteet raamatuntiedossa. Piplianhistorian päätteeksi: kristillisen kirkon perustammen, Apostolien tekoraamatun mukaan, sekä lyhyt silmäys sen myöhempiin vaiheihin, joko opettajan suullisen esityksen tahi supistetun oppikirjan, esim. ,,Lastenraamatun", mukaan. Lutheruksen vähään katekismukseen luetaan tarpeellisimmat ,,selityksistä", kussaki paikkakunnassa käytetyn oppikirjan mukaan. Kirkkovuoden sunnuntaitekstejä läpikäydessä otetaan myöskin niitä epistoleita, jotka siihen huomattaneen sopiviksi, jonka ohessa semmoiset sekä evankeliumit että epistolat luetaan ulkoa, jotka parhaiten soveltuvat piplianhistoriasta ja katekismuksesta saadun uskonopin täydentämiseksi ja valaisemiseksi.  (Lähde: http://www.koulumuistoja.fi/pdf%20tiedostot/Mallikurssit%201881.pdf)

    Mallikursseja pidetään ensimmäisenä opetussuunnitelmana. Varsinainen ensimmäinen opetussuunnitelma ilmestyi kuitenkin vasta v. 1925.

    Opetusopeissa innostuttiin nyt kehittämään nimenomaan koulumaista, formaalia oppimista. Syntyi erityisen koulurakennuksen idea. Siihen kuului kouluhuone ja opettajan asunto. Syntyi eriytyisen kouluhuoneen idea kateedereineen, liitutauluineen ja pulpetteineen. Opetuksen avuksi keksittiin laitteita, joita ei käytetty muualla kuin koulussa: oppikirjat, kouluvihkot, helmitaulut, päiväkirjat, kuvataulut, työkirjat, täytetyt eläimet, episkooppi… (Muuten: Viimeisin nimenomaan koulua varten tehty keksintä lienee Smartboard.)

    Oppikirjan merkitystä ei voi vähätellä. Oppi oli siinä sanatarkasti tarkistettuna (ennakkosensuuri). Opettaja ei voinut opettaa väärin, eikä oppilas oppia. Jokaisella oli pian mahdollisuus omaan kirjaan, ja se mahdollisti lukemisen omaan tahtiin. Teksti voitiin myös annostella aikaisempaa paremmin ja laatia tietynikäisille sopiviksi. Kirjaan voitiin myös laittaa tekstiä havainnollistavia kuvia.
    Näiden rinnalla otetaan käyttöön toki mualle suunniteltuja välineitä: kartat, mallit...

    Hieman laskutavasta riippuen vapaakoulujen ajanjakso kesti siis noin 20 - 60 vuotta.

    Pakkokoulu

    Suomi itsenäistyi vuonna 1917, ja pitkään, pitkään valmisteltu oppivelvollisuuslaki säädettiin vuonna 1921.  Siirtymäajan jälkeen kaikkien lasten tuli suorittaa  vähintään kuusivuotisen kansakoulun oppimäärä. Vaikka oppimäärän saattoi suorittaa muuallakin kuin kansakoulussa, koulun luonne oli pysyvästi muuttunut. Jos menit kouluun, se koulu oli pakkokoulu.

    Kansakoulu oli nyt ulkokoulun, valtiokoulun ja velvollisuuskoulun leikkaus, jonka ylle oli puettu pakkopaita.

    Pakkokoulua oli käytännössä pakko käydä. Pelkkä käyminen ei kuitenkaan riittänyt, oli myös opittava. Opettajilla oli oikeus käyttää rangaistusvaltaa, jos et käynyt tai jos et oppinut. Ruumiillinen kuritus oli  poistettu lakiteksteistä, muttei koulun arjesta.

    Opettaja oli ehdoton auktoriteetti. Kuri oli kovaa.  Usko kouluun itsenäisen Suomen rakennustyössä oli vahvaa. Usko formaaliin opetuksen oli lujaa.  Luokkiin tuotiin rainat ja vähän myöhemmin radio, televisio, nauhurit,  piirtoheitin, videolaitteet…

    Kansakoulun oppi maallistui, tai sanotaanko isänmaallistui kiihtyen. Opin sisältöa koottiin tieteellis-poliittisesti. Kansakoulu kasvatti nyt hyviä ihmisiä ja kelpo kansalaisia.

    Oppilaan velvollisuudet oppia laajenivat. Nyt oli osattava yhä enemmän ja yhä vaikeampia asioita. Oppilaita alettiin yhä useammin jakaa heterogeenisiin osastoihin, luokkiin, joita opetetaan erikseen.
    Ne, jotka eivät pysyneet mukana, jätettiin luokalle tai siirrettiin erityisluokille.

    Koulukoneen rakennustyö

    Pitkään erilaiset koulumuodot elivät ikäänkuin rinnakkain, toisistaan riippumattomina ja oppilaille vapaaehtoisina.  Esim. yliopistoon oli vielä 1800-luvulla mahdollista päästä suoraan kotiopetuksesta käsin, kunhan läpäisi yliopistossa pidetään ylioppilastututkinnon.  Myös oppikouluun saattoi pyrkiä käymättä kansakoulua.

    Koulukoneen aihiot olivat periaatteessa  olemassa jo 1600-luvulla. Tuolloin Suomessa oli muutamia pedagogioita, triviaalikouluja, lukioita ja Turun akatemia. Niiden rinnalla eli monia muitakin yksittäisiä kouluja. 1800-luvulla koulumuotojen nimet elivät ja vaihtuivat taajaan.

    Varsinainen koulukone, jossa eri koulumuodot kytkettiin toisiinsa, alkoi  varsinaisesti syntyä ns. pohjakoulukysymyksestä. 1900-luvun alussa päätettiin että oppikouluun pääsyyn edellytettiin (ylemmän) kansakoulun kahden luokan oppimäärää. Itse kansakoulun käyntiä ei edellytetty. Monissa kaupungeissa syntyikin vaihtoehto: yksityiset ns. valmistavat koulut.

    Suomalainen koulujärjestelmä pysyi varsin vakaana aina 1970-luvulle saakka. Oli kaksi linjaa: teoreettisesti lahjakkaan eliitin (niiden, joilla oli iso pää ja pienet kädet)  koulupolkuun kuului kansakoulu/valmistava koulu, oppikoulu ja yliopisto. Käden töihin sopivien (niiden joilla oli isot kädet ja pieni pää) koulupolkuun kuului kansakoulu, jatkokoulu- kansalaiskoulu ja ammattikoulu. Polkujen väliin syntyi myös uusia malleja; mm. kunnallinen keskikoulu.

    Koulukonetta säädeltiin laeilla ja muulla normiohjauksella, opetussuunnitelmilla, opettajien pätevyysvaatimuksilla, opettajankoulutuksella ja mm. valtionosuuksilla kunnille ja koulutuksen järjestäjille. Kouluihin tehtiin tarkastuksia.

    1970-luvulla koulukoneemme uudistettiin perinpohjaisesti; kansa-, kansalais- ja oppikoulujen viidesta alimmasta luokasta muodostunut keskikoulu sekä kunnalliset keskikoulut yhdistettiin peruskoulun ala- ja yläasteeksi. Oppikoulujen ylimmistä luokista muodostettiin itsenäiset, tavallisesti kunnalliset lukiot. Toisen asteen ammatillisia kouluja kehitettiin. Syntyi esikoulun idea. Yliopistolaitos laajeni huikeasti. 2000-luvulla perustettiin ylimmälle asteelle yliopistojen rinnalle ammattikorkeakoulut…

    Koulun oppia säädeltiin oppiennätyksissä ja opetussuunnitelmissa. Oppia pidettiin puhtaana myös  ennakkotarkistamalla oppikirjat aina 1990-luvun alkuun saakka.  Oppi opetuksesta eli vahvasti opettajankoulutuksessa, erityisesti kun tieteenalan nimi vaihtui kasvatusopista kasvatustieteeksi. Opetusopin kirjoista tuli didaktiikan kirjoja.

    Samaan aikaan alkavat purkutyöt

    Koulukonetta - siis opetuksen järjestämisen kokonaissysteemiä- on rakennettu aivan viime aikoihin saakka. Esimerkkejä tuoreista ratkaisuista ovat perusopetuksen tuntijakopäätös vuonna 2012  ja juuri meneillään oleva ops-uudistus. Sitä on ollut myös 2000-luvun alussa luotu koulujen aamu- ja iltapäivätoiminta sekä tuore ajatus esiopetuksen tekemisestä pakolliseksi.

    Kaikki sellainen on koulukoneen rakentamistyötä, joka  lujittaa systeemiä ja lisää sen omannäköisyyttä, siis formaaliutta tai vahvistaa uskoa koulukoneeseen. Rakennustyötä olivat mm. 1970-luvun opettajankoulutuksen akateemistaminen, 1990- luvun pyrkinys yhtenäiseen peruskouluun ja  2000-luvun alun  kaksoiskelpoisten opettajien palkankorotukset. Myös  Pisa-tulokset olivat tärkeä osa rakennustyötä.

    Mutta, mutta...

    Rakennustyön rinnalla on koko ajan ollut käynnissä myös formaalin pakkokoulun purkutyötä - joskus tilapäisesti, mutta viime aikoina yhä peruuttamattomammin.

    Rankkaa purkua tehtiin erityisesti 1930-luvun lamavuosina (ns. supistettu kansakoulu, opettajien palkkojen leikkaukset...), sotavuosina ja mm. 1990-luvun alun ennätyksellisen syvässä lamassa.

    Purkutyöllä tarkoitan tässä kaikkia toimia, joilla koulusysteemin toimintakykyä sellaisena kuin se on, heikennetään tai koneen omannäköisyyttä, formaaliutta  vähennetään. Purkutyötä on tehty sekä koulukoneen ulko- että sisäpuolelta. Purkutyö on ollut sekä konkreetteja ratkaisuja että puhetta, jolla heikennetään uskoa koulukoneeseen.

    Koulukoneen purkutyötä ovat olleet aakkosjärjestyksessä mm. 
    • koulunkäyntiavustajien määrän vähentäminen, 
    • koulurakennusten huollon laiminlyöminen (homekoulut), 
    • kouluverkon harventaminen, 
    • kuntien valtionosuuksien leikkaukset, l
    • luopuminen koulutuksen korvamerkityistä määrärahoista
    • lähiopetuksen vähentäminen, 
    • miljardileikkaukset koulutoimen rahoitukseen, 
    • opettajapätevyyksien väljentäminen ammatillisiissa oppilaitoksissa, 
    • opettajien täydennyskoulutuksen laiminlyöminen, 
    • opetushallituksen toimintakyvyn vaarantavat leikkaukset, 
    • oppikirjojen monivuotinen kierrättäminen, 
    • sijaisten palkkaamisen kieltäminen, 
    • työtehtävien määrän lisääminen ja niiden autenttisuuden väheneminen.  
    • Tuorein purkutyö liittyy toisen asteen koulujen avohakkuisiin.
    Purkutöitä ovat olleet myös monet myönteisesti vastaanotetut muutokset kuten luopuminen koulujen tarkastusmenettelystä, oppikirjojen ennakkotarkastuksesta.

    Purku ei koske vain rakenteita, vaan myös oppia ja oppia opetuksesta. 1900-luvun alussa uskottiin vielävahvasti siihen, että tiede on löytänyt oikean opetusmetodin: Herbartin muodolliset asteet, jotka seurasivat sen ajan psykologista apperseptioteoriaa. Se oli formaalin opetuksen huippu, ja käännekohta.

    Nimittäin  jo ihan samaan aikaan, kun tuo malli teki Suomeen maahanlaskun,  se myös kyseenalaistettiin. Sen haastoi 1900-luvun Uusi koulu lapsikeskeisellä pedagogiikallaan tai oikeastaan pitäisi sanoa: pedagogiikoillaan. Koulun suunta omaan kohti formaalia oppimista, haluttiin kääntää kohti kohti luonnollista oppimista. Pedagogiikassa tehtiin kopernikaaninen kumous: Kun astronomiassa  siirrettiin maa kiertämään aurinkoa, opetuksessa oppilas siirrettin keskiöön.

    Itse luonnollisen oppimisen periaate ei ollut uusi. Amos Comenius esitti sen jo 1600-luvulla. Sanojen  sijaan olisi opittava havainnoista. Opetus piti järjestää niin, että se seuraa lapsen luonnollista kehitystä. Gezelius toi idean Suomeen tuoreena. Rousseau nosti niinikään luonnollisen oppimisen ihanteeksi 1700-luvun Emile-romaanissaan. Lapsen oli luettava kirjan sijasta luonnon kirjaa.

    Maailmalla oli nipuittain yläluokan ihmisiä, jotka palkasivat koteihinsa kotiopettajia kasvattamaan lapsia Emilen mukaan. Mutta kouluja, joissa näin olisi toimittu, ei juuri ollut - ehkä Pestalozzin kouluja lukuunottamatta. Vasta  1900-luvun alussa yksittäiset pedagogit alkoivat perustaa kouluja, joissa opetus järjestettiin informaalisti. Niissä opettaja oli hiljaa, ja oppilaat opettelivat itsekseen (esim. Montessori, Parkhurst). Niissä oppilaat saivat opetella, mitä halusivat (esim. Neill). Niissä oppilaat saivat opetella asioita tutkimalla yhdessä ja jakamalla tietonsa muilla (esim. Freinet). Niissä kunnioitettiin kunkin omaa persoona (esm. Steiner).

    Monet uudet ideat tunkeutuivat myös suomalaiskouluihin horjuttamaan pakkokoulun asemaa- toki  usein kesytettyinä. Monissa suomalaisluokissa kokeiltiin 1930-luvulla mm. työkoulun ideoita (työkortit, tehtäväohjeet, työkirjat laboroinnit). 1900-luvun puolivälissä pulpetteja pantiin yhteen ja otettin käyttöön ryhmätyö (Koskenniemi). Koulurakennuksesta lähdettiin jo varhain ulos puutarhaan, retkille ja  opintomatkoille ja 1980-luvulla myös leirikouluun.

    Uusi koulu-liike halusi riisua opettajan auktoriteettiaseman.  Luokista  purettiin  kateederit.  Opettajan ei enää edellytetty olevan esikuvallinen ihminen. Hän sai tulla töihin ilman kravattia.  Uusi koulu haastoi oppiaineiden aseman eheyttävillä kokonaisuuksilla ja myöhemmin ilmiölähtöisyydellä. Oppimateriaalit saatiin valita ilman ennakkosensuuria.

    Myös koulun uskottavuutta ravisteltiin.  Usko koulun oppiin kyseenalaistettiin. Vaadittiin lisää valinnaisuutta.  Koulu ei ole enää tänään  totuusinstituutio. Tiedon sijaan keskeiseksi termiksi nousi informaatio. Oleellista oli, että jokainen rakentaa omaa tietämystään. Pahimmillaan tai parhaimmillaan "kaikki käy"- paitsi luonnontieteellisissä aineissa.

    Myös usko oppiin opetuksesta on rapautunut. Oppilaat eivät enää (kuulema) opi opettajalta. Kaverit tietävät paremmin. Opetuksesta on alettu  puhua yhä vahvemmin psykologian eikä didaktiikan kielellä myös opetussuunnitelmissa.  Opin opetuksesta on korvannut oppi oppimisesta.  Opettaja on vain yksi osa oppimisympäristöä. Uudeksi doktriiniksi on noussut  psykologiasta ns. situationistinen sosiokonstruktivismi, jossa yhdistyy eksistentialistinen elämänfilosofia episteemiseen käsitykseen tiedosta yhteisenä tilanne- ja kulttuurisidonnaisena tulkintana.

    OPETTAJA ja hänen oppinsa ja opetusoppinsa on siirretty kylmästi sivuun. Näyttämön päärooli on nyt oppilaalla ja hänen omalla tulkinnallaan opista.

    jatkuu...

    sunnuntaina, marraskuuta 09, 2014

    Koulu on instituutiona kuollut. Se ei vain itse sitä tiedä ? Osa 1

    Koulukone-sanan keksijä professori Risto Rinne.
    eli Koulukoneen nousu ja tuho (?)

    MIKÄ  on koulukone? Käsite esiintyy Risto Rinteen ym. Johdatus kasvatustieteisiin- teoksessa. Hauska käsite. Tässä määrittelen koulukoneen useasta koulusta koostuvaksi koulutussysteemiksi kaikkinen rakenteineen, ohjausjärjestelmineen ja niiden taustalla olevine olettamuksineen. Koulukoneen osia ovat mm. koulut, koulu-rakennukset välineineen ja materiaaleineen, opettajat ja heidän koulutuksensa sekä työehtonsa,  oppilaat, kouluhallinto, rahoitusjärjestelmät, opetussuunnitelmat, opetusta ohjaavat kasvatus- ja opetusopit sekä muut tavat ja järjestelyt, jotka liittyvät opetukseen tai sen tukemiseen.

    Tiettävästi ensimmäisenä tallaisen koulukoneen mallin rakensi Platon "Valtio"-teoksessaan. Sitä ei toteutettu. Uudella ajalla Comenius esitti oman mallinsa. Se toimi monessa maassa niiden omien koulukoneiden esikuvana.

    Koulukoneen  perustehtävä on säilyttää yhteisön/yhteiskunnan/kansan/heimon toimintakyky sukupolvien vaihtuessa. Keskeistä on säilyttää yhteisön yms. hankkima osaaminen, etsiä ja sijoittaa ihmiset oikeille paikoille työnjaossa ja varmistaa, että heillä on tuossa tehtävässä tarvittava kapasiteetti.

    Avaan tässä blogilastusarjan, jossa käyn läpi koulukoneen historiaa niinkuin olen sen ymmärtänyt.  Tässä ensimmäisessä osassa keskityn kouluaihioihin, joita oli ennen "oikeita" kouluja ja ennen kuin niistä muodostui systemaattinen kokonaisuus.

    Mitä meillä oli ennen koulukonetta?

    Varsinaisesti ja oikeasti koulukoneista on mielekästä puhua vasta 1800-luvulla. Ennen koulukonetta - siis koulusysteemiä-  oli monenlaisia kouluja, mutta ne elivät omaa elämäänsä toisistaan erillään ja toisistaan riippumatta. Vähän samaan tapaan kuin koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta tänään.

    On aihetta määritellä koulu.  Koulun kriittisinä tunnusmerkkeinä pidetään tässä seuraavia tekijöitä:
    • on jokin oppi (jotakin arvokasta, jota voidaan  opettaa ja oppia)
    • on joku jolla on tuo oppi ja joka jakaa sitä muille (eri syistä)
    • on joku, joka opettelee tuota oppia (yleensä omasta tahdostaan)
    • tuo opettelu tapahtuu  muusta, luonnollisesta elämästä ajan ja paikan suhteen eristetynä.
    Kaikissa yhteisöissä ja yhteiskunnissa on aina ollut arvokkaita asioita- siis tässä oppeja- joita on opetettu uudelle polvelle. Ennen koulukoneen ja koulujen aikaa, opettelu tapahtui osana normaalia arkea, työntekoa ja juhlaa. Ei ollut erillisiä opettajia eikä oppilaita. Isä opetti poikaa miesten töissä tarvittaviin taitoihin, äiti tytärtä. Paimen paimenpoikaa, suutarimestari oppipoikaa, pappi noviisia.

    Mitä meillä oli ennen kouluja? Kouluaihiot

    KOULU sellaisena kuin me sen tunnemme, syntyi 1800-luvun ja 1900-luvun taitteessa.  Tästä syystä puhun tätä vanhemmista kouluista kouluaihioina.

    Ensimmäiset koulun alkuaihiot syntyivät vanhalla ajalla Etelä-Euroopassa ja Lähi-idässä. Olen löytänyt ainakin seuraavia aihioita. Olen antanut niille omat nimet. Sorry
    • Sisäkoulu
    • Ulkokoulu
    • Kotikoulu
    • Valtiokoulu
    • Velvollisuuskoulu
    • Opettajakoulu
    • Vapaakoulu (osassa 2)
    Nämä alhiotyypit  eroavat toisistaan opetuksen kolmen keskeisen tekijän: opettajan, oppilaan ja opin suhteiden suhteen.

    Pythagoras
    Sisäkoulu

    Sisäkoulun nimi voisi olla myös OPPIkoulu- mutta se on jo varattu toiseen tarkoitukseen.  Nimi voisi olla myös lahkokoulu.

    Tällaisessa koulussa Oppi on keskeisin elementti. Koulussa ei vain opeteta ja opetella oppia, vaan sen mukaan  eletään. Koulu on sisäkoulu, koska se vetäytyy ulkopuolella olevasta maailmasta. Sisäkoulussa opettaja ja oppilaat elävät yhdessä toverielämää.

    Oppi on opettajan itsensä luomus. Oppi voi olla uskonnollinen,  hengellinen tai elämänfilosofinen.  Oppi on esimerkiksi ilmestyksissä saatua jumalallista ilmoitusta,  tosi tietoa, joka on salaista ja johon vihitään vain huolellisesti valitut  oppilaat. Oppi voi olla myös salakielistä. Opettajaa kutsutaan mestariksi tai guruksi. Oppilaat ovat opetuslapsia.

    Opettaja on  tässä aihiossa aidosti tiedon lähde. Hän on tuon opin omistaja. Oppia ei ole muualla kuin opettajalla. Opettaja  perustaa koulun, jotta oppi ei hänen kuoltuaan unohdu. Siksi oppilaiden on opittava oppi  sanatarkasti, usein korvakuulolta ulkoa.  Oppi siirretään  suullisesti sanoina ja lauseina.

    Sisäkoulu lakkaa olemasta tässä alkuperäisessä merkityksessä, kun opettaja kuolee. Koulu kuitenkin jatkaa usein  toimintaansa. Vastuu opin säilymisestä siirtyy vanhemmille opetuslapsille, jotka nyt opettavat sitä uusille.

    Mainio esimerkki vanhimmista sisäkoulusta on Pythagoraan koulu. Oppilaat valittiin sinne hyvin  huolellisesti.  Vain vahvaluonteisimmat kelpasivat. Opettaja  opetti puhumalla  verhon takaa.  Oppilaat kuuntelivat häntä hiljaa. Kysyä häneltä sai vasta muutaman vuoden kuluttua.

    Oppi oli aforismeja,  mutta myös tapa elää. Siihen kuului mm. kasvissyönti.

    Muita varhaisia sisäkouluja oli mm. Qumranin veljeskunta.  Sisäkouluksi luokittelen myös  Jeesuksen liikkuvan koulun ajanlaskumme alussa. Sisäkoulun kriittisin elementti oli opettajan ja opin saumaton sidos. Jeesus kuvasi itseään  tienä, totuutena ja elämänä.

    Jeesuksen ”koulussa” omaleimaista oli sen avoimuus kaikille. Kuka tahansa sai kuulla pelastavaksi kuvatun sanoman.  Jeesus edellytti, että ihmiset tekevät kääntymyksen; ja alkavat elää tuon opin mukaan. Jeesusta oli seurattava ja muu elämä oli jätettavä. ”Antakaa kuolleiden haudata kuolleensa”

    Sisäkouluissa tapahtui merkittävä muunnos, kun suullisesta kulttuurista siirryttiin kirjoitettuun kulttuuriin. Muunnos ajoittuu Antiikin Kreikan kulta-aikaan, noin 500-400 eaa. Tämä edellytti kirjoitustaidon keksimistä ja sen käyttöönottoa. Oletetaan, että kirjoitustaito keksittiin jo noin 3000 eaa. Sumerissa ja Egyptissa. Käyttökelpoisuus lisääntyi huomattavasti, kun seemiläiset ottivat käyttöön aakkoset noin 2000 eaa. Lisäksi oli keksittävä aines, jolle teksti kirjoitettiin muistiin. Egyptiläiset keksivät papyruksen noin 3000 eaa.  Toinen aines oli nahka eli pergamentti. Se korvasi papyrukseen 300 jaa. Paperi keksittiin Kiinassa noin 100 jaa. Ketjussa saman koko luokan keksintö oli myös kirjapaino irtokirjasimineen 1400-luvulla.

    Muutos oli tosi merkittävä. Kirjoitettu teksti helpotti ratkaisevasti oppilasten muistityötä. Se myös  laajensi opin käsitettä.  Alkuperäisen elämänopin rinnalla opittavaksi tuli myös välineellisiä taitoja kuten lukeminen ja kirjoittaminen, joilla tuo varsinainen oppi opeteltiin. Oppi alkoi laajentua ja   eriytyä oppiaineiksi.

    Myös tavat oppia monipuolistuvat: oppia saattoi kuuntelemalla esiluentaa, toistamalla  yhteen ääneen perässä, lukemalla oppia, laulamalla sitä, jäljentämällä oppia.

    Esimerkkejä  kirjoitettua tekstiä hyödyntäneistä sisäkouluista ovat  mm.  keskiajan luostari- ja katedraalikoulut.

    Sisäkoulujen historia ei päättynyt  keskiajalle. Merkittäviä sisäkoulujen muunnelmia  olivat yksittäisten opettajien  koteihinsa tai maaseudulle perustamat  asumakoulut. Niissä opettaja eli toverielämää pienen oppilasjoukon kanssa jopa vuosikausia. Niissä elettiin opin mukaan, mutta tuo oppi alkoi olla muutakin kuin  valmistautumista  kuolemanjälkeiseen elämään. Yhä useammin tuo oppi oli oppia hyvästä maanpäällisestä elämästä ja oppia opetuksesta, jonka avulla vahvistettiin siinä tarvittavia taitoja. Jälkimmäinen oppi alkoi saada yhä enemmän huomiota.

    Tunnettuja asumakouluja pitivät keskiajan lopulta alkaen mm. Vittorino da Feltre,  Pestalozzi, Tolstoi ja  A.S. Neill (Summerhill).  Niitä ovat myös mm. Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa yhä toimivat sisäoppilaitokset.

    Sokrates
    Ulkokoulut

    Ulkokoululla tarkoitetaan tässä koulua, jota käydään, mutta jossa ei asuta.  Oppilaat ovat tällöin Cygnaeuksen sanoin käymäläisiä. Niissä ei vaadita, että opettaja ja oppilaat elävät  yhdessä oppia- muuta kuin koulupäivän ajan. Opettaja ei ole enää alkuperäinen tiedon lähde, vaan sen välittäjä. Oppia  opetetaan ja opetellaan. Opettaja harjoittaa, ja oppilas harjoittele.

    Ulkokouluja oli  jo Antiikin Kreikassa. Alkeisopettaja saattoi pystyttää katoksensa kolmen tien risteykseen ja opetti maksusta vaihtuvia oppilaita esim. lukutaidossa. Taitava sofisti taas opetti nuoria miehiä voittamaan väittelyt.  Sokrates taas pysäytti kenen tahansa  kansalaisen ja haastoi tämän pohtimaan käsitteitään.

    Myös keskiajan kirkollisten koulujen yhteyteen syntyi ulkokouluja, osastoja, joissa ei vaadittu sitoutumaan oppiin eikä ryhtymään papiksi tai munkiksi.  Niissä opetettiin hyödyllisiä taitoja kuten esim. latinan kieltä.

    Keskiajan ulkokouluja olivat myös kaupunkikoulut ja pedagogiot.

    Ulkokoulujen mutaatioita ovat olleet myös monet yksityisten ihmisten usein vain muutaman vuoden toimineet yksityiset koulut. Tällaisia ovat olleet erilaiset mamsellin koulut, tehtaan koulut, sunnuntaikoulut jne. Niiden käyminen on ollut vapaaehtoista ja rahoittaja on itse päättänyt niissä tarjottavan opin. Ulkokouluja olivat myös 1800-luvun lopulla syntyneet yksittäisten henkilöiden yhdessä perustamat opilliset koulut (esim. SYK).

    Aristoteles
    Kotikoulut

    Kotikoululla  tarkoitetaan tässä  - erotukseksi ikiaikaisesta kotona opettamisesta - koulumaista, suunnitelmallista opetusta, joka järjestetään jonkin oppilaan kotona ja jota antaa kotiin palkattu opettaja, kotiopettaja, informatöri.

    Ensimmäiset kotikoulut olivat hovikouluja (mm. Kaarle Suuren palatsikoulu), ja sieltä idea siirtyi ensin aatelisperheisiin ja myöhemmin myös porvariperheisiin.

    Monet erittäin merkittävät historian suurmiehet ovat olleet kotiopettajia. Mm. Aristoteles, Erasmus Rotterdamilainen, John Locke, F. Fenelon, R. Ascham, Étienne Bonnot de Condillac , J.-J. Rousseau, F. Fröbel, T. Arnold, J. C. F. Guts Muths, I. Kant, W. Harnisch, J.F. Herbart, N.F. S.Grundtvg ja  R. Steiner.

    Tämän koulumuodon kehityksessä merkittävä muutos koettiin 1700- ja 1800-lukujen taitteessa, kun
    kotikoulun opettajille alettiin järjestää koulutusta Turun Akatemiassa. Opettajakoulu oli syntymässä.

    2000-luvulla kotikoulut tarkoittavat, että lapsi käy koulua kotonaan. Opettajina voivat olla  omat vanhemmat, mutta oppi, jota opetellaan on sama kuin julkisissä kouluissa.

    Kuningas Kustaa Vaasa.
    Valtiokoulut

    Ruotsi-Suomessa koulun historiassa tapahtui hyvin merkittävä käänne, kun kuningas Kustaa Vaasan johdolla irtauduttiin katolisesta kirkosta ja sen kouluista.  Uusi köytynyt luterilainen kirkkolaitos otti vastuun kouluista,  mutta nyt valtion ohjauksessa.

    Kirkon omaan pappisrekrytointiin perustunut sisäkoulu korvattiin nyt  kirkollisvaltiollisilla ulkokouluilla.

    Oppina elivät  rinnakkain puhdistettu kristinoppi - mutta myös yhä enemmän taidot, joita tarvittiin valtionhallinnossa ja myöhemmin valtion kansalaisina.

    Kirkon valtaa kouluihin ohennettiin 1800-luvulla:  koulujen hallinto siirrettiin  kirkolta kunnille (ja valtiolle). Kirkon kieli: latina vaihdettiin valtion kieleksi: ruotsi. Asteittain myös oppia maallistettiin. Uskon(non)  rinnalle tuli yhä uusia oppiaineita.

    Näissä valtiokouluissa opettaja, oppi ja oppilas  eriytyivät  toisistaan. Opettajan ja oppilaan edellytettiin toki  yhä elävän uskonnollissiveellisesti. Koulupäivään kuului yhä mm. hartaushetkiä, mutta myös aivan maallisia osia, oppitunteja.

    Opettaja ei ollut enää sitoutunut  oppilaisiinsa. Opettajuus oli keino rahoittaa opintoja tai pätevöityä varsinaiseen ammattiin (esim. kirkkoherraksi). Oppilaat opettelivat yhä useammin myös  asioita, joita voi käyttää kouluajan jälkeen ja koulun ulkopuolella kansalaisina hyväkseen.

    Valtiokoulun perustehtävän kuvaus tiivistyy hyvin O.K. Kyöstiön sanoissa: ”Julkisen koulun tehtävänä on kasvattaa käyttökelpoisia kasnsalaisia valtiolle, ja sitä varten jokaisen on harjoitettava ammattia, tehtävä hyväksyttyä ja hyödyllistä työtä.”

    Merkittävä poiju valtiokoulun  historiassa oli, kun koulunopettajille alettiin järjestää Suomessa koulutusta opettamiseen 1800-luvun alussa. Pääosalle opettajia  riitti yliopistotutkinto, joka osoitti että opetettava oppi oli omaksutytu.  Tilanne muuttui  uudelleen 1850-ja 1860-luvuilla, jolloin  yliopistoon perustettiin kasvatus- ja opetusopin professuuri ja normaalikoulu. Tällöin myös opillisen koulun puolella tunnustettiin, että opettajalle ei riitä opin hallinta. On hallittava myös oppi opettamisesta eli opetusoppi.

    Velvollisuuskoulu

    Koulua  sellaisena, kuin me sen tänään ymmärrämme, alkaa jo voimakkaasti muistuttaa velvollisuuskoulu. Tässä merkittävä rooli oli J. Gezeliuksella.

    Ensimmäiset velvollisuuskoulut olivat rahvaalle tarkoitetut lukkarinkoulut, pitäjänkoulut, lukukinkerit, myöhemmin pyhä- ja rippikoulut jne. Niille oli tyypillistä, että opin opettelu muuttui vapaaehtoisesta velvollisuudeksi. Jo 1600-luvulta alkaen  rahvaan  oli opittava rangastusten uhalla  puhdistetun kristinuskon pääkohdat ja ymmärtävä lukutaito. Pian ne säädettiin edellykseksi  naimisiinmenolle.

    Opettajakoulu

    Opettajakoulu oli koulu, jossa oppilaina olivat tulevat opettajat. Heille opetettiin oppia mutta myös oppia opetuksesta:  kuinka tuota oppia tulee opettaa.

    Ensimmäisinä opettajakouluina voidaan pitää puhetaidon opettajien kouluja, ns. reettorikouluja. Antiikin sofistinen opeista syntyi oma taitolajinsa retorikkaa, jonka perusidea oli kaunopuhe, puhe joka "menee läpi". Syntyi teoria ethoksesta, pathoksesta ja logoksesta. Syntyi idea siitä, että puhe on sovitettava kuulijoille. Näistä aineksista syntyi myöhemmin didaktiikka.

    Ensimmäinen opettajakoulu Suomessa oli H.G. Porthanin opetusopin luennot. 1800-luvun alussa Tutussa toimi muutaman vuoden ajan erillinen opettajaseminaari.

    Opettajakoulun kannalta aivan merkittävä käänne tapahtui 1850- ja 1860-luvuilla, jolloin organisoitiin kansakoulun opettajien ja opillisen koulun (tässä valtiokoulun) opettajien koulutus. Edellisen muodoksi syntyivät kansakoulunopettajaseminaarit, jälkimmäisen kasvatus- ja opetusopin professorin ohjaama auskultointi normaalikoulussa.

    Aluksi  opetusoppia opeteltiin luentoja seuraamalla. Sittemmin seuraamalla taitavaa opettajaa ja harjoittelemalla opettamista hänen ohjauksessaan. Aluksi alkoi tulla 1800-luvun lopulla myös ulkomailta käännettyjä opetusopin teoksia.

    Opettajakoulut mullistivat opettajuuden. Opettajuudesta tuli ammatti, ura ja myöhemmin professio. Opettajalta edellytettiin paitsi opin hallintaa, myös opin opettamisen taitoa siis opetusopin hallintaa. Tuon ajan opetusopeissa korostui opettajan ja opettamisen osuus. Opettaja ei enää vain kuulustellut, osaavatko oppilaat opettelemansa (vanha läksy), vaan keskeisemmäksi  tehtäväksi tuli siirtää oppi oppilaiden päähän. Opettajan työkaluiksi syntyi erilaisia opetusmenetelmiä. Opetusopeissa uskottiin tuon ajan psykologiaan nojaten, että opettaja -aikuisten oikeasti- voi muovata  oppilaitten pään. Oppiminen ymmärrettiin aivojen automaattiseksi toiminnaksi, jossa uudet (opettajan luomat) mielteet sulautuvat vanhoin (oppilaan omin) kunhan oppilas on tarkkaavainen.

    Jatkuu....