keskiviikkona, elokuuta 27, 2014

Huomenna tv:n ääreen!

Kopio Ylen uusitista: 

Hei katsotaan. Käykää ottamassa asiaan kantaa osoitteessa.
http://yle.fi/uutiset/oppivelvollisuusika_17_vuoteen_-_pelastaisiko_pakko_pudokkaat/7436160

Oppivelvollisuusikä 17 vuoteen - pelastaisiko pakko pudokkaat?
Hallitus vääntää tällä viikolla kehysriihessä kättä oppivelvollisuusiästä. Opetusministeri Krista Kiurun (sd.) ajama esitys velvoittaisi läpimennessään kaikki käymään koulua vähintäänkin 17 ikävuoteen asti. Pelastaisiko pakko pudokkaat?

Joka vuosi tuhansien nuorten koulutie katkeaa ysiluokan jälkeen. Osa heistä ei saa jatkopaikkaa toisen asteen koulutukseen, osaa heistä ei koulunkäynti vain kiinnosta.

Peruskoulutodistuksen varassa olevien työllisyys on Suomessa vain 40 prosentin tienoilla, kun keskiasteen tutkinnon suorittaneilla sama luku on yli 70. Syrjäytymisen riski kasvaa, jos nuori putoaa yhteiskunnan kelkasta. Opetusministeriön mukaan jokainen syrjäytynyt nuori maksaa valtiolle yli miljoona euroa.

Oppivelvollisuusiän korottamisen kustannusarviot vaihtelevat opetusministeriön 15 miljoonasta Kuntaliiton yli 55 miljoonaan. Nyt kiistelläänkin, päätyisivätkö eurot syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi vai kuluisivatko ne koko ikäluokan koulukyytien ja oppimateriaalien maksamiseen.
Saadaanko 16-vuotiaat jatkamaan toisen asteen koulutukseen pakolla ja uhkasakolla?
Tepsiikö oppivelvollisuuden pidentäminen pudokkaisiin vai pitäisikö riskiryhmässä olevia nuoria tukea muilla keinoin?

Keskustelu aiheesta torstaina 28.8. TV1:ssä A-studio: Talkissa klo 21.05.
Vieraina opetusministeri Krista Kiuru, kansanedustaja Sari Sarkomaa, etsivän nuorisotyön Vamos-projektin erityisasiantuntija Olli Alanen ja peruskoulun erityisopettaja Kirsi Ihalainen. Keskustelun vetää Sakari Kilpelä.

tiistaina, elokuuta 26, 2014

Opetusalan murros edunvalvonnan näkökulmasta

MINULLA oli ilo vierailla lokakuussa, vuosi sitten Lahdessa puhumassa  Lahden perusopetuksen vesossa Tulevaisuuden koulusta. Sain silloin kutsun Lahden OAY:n puheenjohtajalta Marjo Eklundilta tulla uudelleen vieraaksi, puhumaan nyt 16 suurimman kaupungin opetusalan ay-väelle, eli luottamusmiehille ja yhdistysten johdolle. Heillä on kaksipäiväinen seminaari Lahden Hiihtomuseolla. Ensi viikon torstaina edunvalvontaväki kuulee mm. Lahden OPS-työn vaiheista (Lassi Kilponen), OPH:n näkemys OPS-asioista (Tiina Tähkä), sähköisistä ylioppilaskirjoituksista (Anna von Zansen) ja kaupunkien ajankohtaisista asioista.

Minun 1,5 tunnin sessioni on ohjelmassa viimeisenä perjantaina. Valmisteltu kommenttipuheenvuoro alustukseeni johdattelee sitten keskusteluun. Tänään  sovimme otsikoksi "Opetusalan murros edunvalvonnan näkökulmasta" .

HUIKEA otsikko, vaikka itse sanonkin.  Sitä saa nyt  käydä läpi kaksin käsin koulujärjestelmämme, opettajuuden ja edunvalvonnan sekä historiaa että tulevaisuuden visioita. Tällaiset haasteet pitävät omat aivot vireinä. Tarpeeksi lavean teeman valmistelu tukee myös toista pikku hommaa, jonka lupasin hoitaa. Palmenian Lahden yksikkö kaipaa 5-10 minuutin sytykettä  oppivelvollisuuden pidentämisestä käydyn keskustelun jatkeeksi. Lupasin tehdä pienen puhuva-pää- clipsin u-tubeen.

JA muutenkin on mukavaa tavata monia ay-tuttuja. Paikalla on heitä ainakin Helsingistä, Espoosta, Tampereelta,  Oulusta, Vantaalta,  Jyväskylästä, Kuopiosta, Lahdesta... Turku kuulema jättää tapahtuman väliin.  

maanantaina, elokuuta 25, 2014

Oppivelvollisuusiän pidennnys torstain Ajankohtaisen kakkosen teemana

YLEN toimittaja soitti minulle tänään ja keräsi taustatietoa Ajankohtaisen kakkosen tämän viikon torstain lähetykseen, jonka teemana on oppivelvollisuuden pidentäminen.

Yhteydenoton syynä oli Hesarissa Peter Johnsonin ja Pasi Sahlbergin Vieraskynä- kirjoitus ja sen pohjalta tässä blogissa käyty keskustelu. Keskustelun on lukenut yli 900 ihmistä. Upeaa!

Yritin yksinkertaistaa puhelinkeskustelussa  "kapinamme" vaikuttimia. Oppivelvollisuuden pidentäminen ei ratkaise toisen asteen opintojen ulkopuolelle vapaaehtoisesti syrjäytyvien tilannetta.

Opintojen lopettaminen/niistä luopuminen  on seuraus ei ongelma. Ongelmat liittyvät näiden lasten lapsuuteen ja koulukokemuksiin. Suosittelen mm. Taina Äärelän tutkimusta nuorten vankien koulukokemukssista. He kai ovat syrjäytyjiä, jos ketkä.

Tutkitusti näihin ongelmiin on  tehoavia lääkkeitä  perheiden matalan kyynnyksen tuki, resurssointi varhaiskasvatukseen ja perusvaiheen koulunkäynnin tukeen. Näitä lapsia ja nuoria autetaan mm. Imatralla ja Rausioissa ideoiduilla keinoilla sekä Vamoksen kokemuksilla. Ei pakolla.

JOLLET  ole lukenut vielä, lue - ja myös kriittiset kommentit. Tässä linkki: http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2014/08/oppivelvollisuusian-jatkamiselle-ei.html

sunnuntaina, elokuuta 24, 2014

Oppivelvollisuusiän jatkamiselle ei löydy tutkimuksista tukea

Hesarissa alkanut keskustelu jatkuu nyt tässä ja
Pasi Sahlbergin blogissa.
PEDAGOGIIKKA ja koulutuspolitiikkaa- blogi julkaisee alla jatko-artikkelin keskustelulle, joka käynnistyi Peter Johnsonin ja Pasi Sahlbergin Vieraskynä-kirjoituksesta Hesarissa. Kirjoittajat kumoavat akatemiatutkija Tuomas Pekkarisen väitteet, joiden mukaan oppivelvollisuden jatkamiselle löytyisi tutkimuksista tukea. Ei löydy. Pekkarinen on tulkinnut lähteitään väärin.

Oppivelvollisuusiän jatkamiselle ei löydy tutkimuksista tukea 

Kirjoituksemme on vastaus Tuomas Pekkarisen kirjoitukseen Akateemisessa talousblogissa (21.8.2014), joka liittyy Helsingin Sanomissa julkaistuun Vieraskynä – artikkeliimme (20.8.2014)ja HS:n pääkirjoitukseen (21.8.2014). Linkit mainittuihin kirjoituksiin löydät tämän kirjoituksen lopusta. 

KOULUTUKSEN  vaikutuksia sekä kansantalouden että yksilön elinikäisten tulojen kannalta on tutkittu paljon. Vaikka tutkimus ei tältä osin ole aina yksimielistä, voidaan todeta, että yksilön kouluttautumisen pituudella on positiivinen vaikutus näihin molempiin, kuten Pekkarinen kirjoittaa.

Sen sijaan Pekkarisen kirjoituksella eikä siinä mainituilla kahdella tutkimuksella ole mitään tekemistä oppivelvollisuuden jatkamisen kanssa sillä tavalla kuin sitä Suomessa on esitetty. Oreopolulosin ja Salvanesin artikkeli käsittelee koulutuksen kokonaispituuden vaikutusta yksilöön ja Angristin ja Kruegerin klassiseksi mainostettu tutkimus yleensä oppivelvollisuuden suorittamisen talousvaikutuksia. Suomen tilanteen kannalta siis näillä tutkimuksilla ei ole käyttöarvoa ja Pekkarisen johtopäätökset on luotu väärin tai tarkoitushakuisesti.

Pekkarisen tutkimustietoa peräänkuuluttava kirjoitus (Oppivelvollisuuden pidentämisen positiivisista vaikutuksista on vahvaa tutkimusnäyttöä) ontuu kolmella tavalla:

1. Kirjoituksessa viitatut tutkimukset eivät liity millään tavalla Suomen aiottuun oppivelvollisuusiän nostamiseen vuodella vaan yleensä kysymykseen koulutuksen pituuden talousvaikutuksista. Suomessa oppivelvollisuuden jatkaminen koskisi tällä hetkellä noin 3,5 %  ikäluokasta. Pekkarisen viittaamissa tutkimuksissa todetut koulutuksen keston pidentämisen positiiviset on todettu silloin, kun oppivelvollisuuden jatkaminen kohdistuu koko ikäluokkaan, ei sen pieneen osaan, kuten Suomessa on tilanne.

2. Pekkarisen kirjoituksessa oletetaan, että Suomessa hupenevat koulutusinvestoinnit kannattaa sijoittaa 15 - 17-vuotiaisiin pakolla kouluun kannettuihin oppilaisiin. Itse asiassa tässä investoinnin kohteena on murto-osa ikäluokasta, kuten edellä todettiin. Esimerkiksi Oreopolulosin ja Salvanesin artikkelissa, jota Pekkarinen käyttää evidensiinään, viitataan Nobel-palkitun taloustieteilijä Jim Heckmanin tutkimuksiin. Heckman on useaan otteeseen osoittanut, kuinka koulutusinvestoinnit varhaiskasvatukseen ja alakouluun tuottavat moninkertaisen talousvaikutuksen nuorisokouluikäisiin tai nuoriin aikuisiin tehtyihin investointeihin verrattuna. Tutkimusnäyttö tässä tapauksessa tulee siis pikemminkin investointeja varhaiskasvatukseen ja alakouluikäisiin, ei oppivelvollisuusiän loppuvaiheessa oleviin.

3. OECD:n mukaan suomalaiset nuorten toisen asteen koulutuksen suorittaminen eli koulutuksen läpäisy on kansainvälisesti hyvällä tasolla. Pekkarinen itse ei esitä mitään todisteita siitä, että meillä oltaisiin kansainvälisesti jotenkin huonossa tilanteessa. OECD:n tilastojen valossa ei ole mitään näyttöä siitä, että oppivelvollisuuden kestolla ja koulutuksen loppuun suorittamisella eli läpäisyllä olisi mitään yhteyttä. Pekkarinen tuntuu viittaavan kirjoituksessaan siihen, että koska meillä on kansainvälisesti suhteellisen lyhyt oppivelvollisuus, meillä olisi myös erityinen ongelma nuorten aikuisten koulutustason suhteen. Esimerkiksi OECD:n tilastojen perusteella ei voida tehdä mitään johtopäätöksiä oppivelvollisuuden keston ja nuorten koulutuksen läpäisyn suhteesta.

MEIDÄN  logiikkamme nojaa siis siihen, että koulutuksen varhainen keskeyttäminen tuon 3,5 prosentin kohdalla on oire jostakin isommasta ongelmasta, eikä ole itse ongelma. Siksi ratkaisu pitäisi kohdistaa itse ongelman ytimeen, eli peruskoulun ja monessa tapauksessa varhaiskasvatuksen opetus- ja kasvatustyön uudistamiseen. Niukkenevat resurssit suomalaisessa koulutuksessa pitäisi sijoittaa niin, että niillä on todennäköistä saada aikaan paras mahdollinen vaikutus, niin taloudellisesti kuin kasvatuksellisestikin. Tässä mielessä oppivelvollisuuden jatkaminen on huono ja vaikeasti tutkimustiedolla perusteltavissa oleva taloudellinen investointi. Mikään kansainvälinen tutkimus ei nimittäin Pekkarisen vakuutteluista poiketen anna mitään viitteitä siitä, että 3,5 prosentin osuuden ikäluokkaa pakolla kouluttaminen johtaisi kenenkään kannalta toivottuun tulokseen. 

Lisäksi on huomattava, että koulutusjärjestelmä ei tule tarkastella tuotantolaitoksena, joka pystyttäisiin pienillä korjaustoimenpiteillä ”virittää” tuottamaan 100 prosenttista tulosta. Oppivelvollisuusiän nostamisen logiikan taustalla on virheellinen käsitys siitä, että jokainen nuori Suomessa saataisiin käymään koulunsa loppuun (tässä tapauksessa suorittamaan jokin toisen asteen tutkinto). Täydellisestä maailmasta voi haaveilla, mutta koulutuspoliittisessa linjanvedossa kannattaisi ottaa mukaan myös ripaus käytännön koulutyön arjen realismia. Pakko ei ole hyvä keino kasvatuksen ja opetuksen asioita ratkottaessa ja on myös muistettava ne sivistykselliset päämäärät, jotka ovat olleet koulutuksen perusteina vuosisatoja.

Meidän mottomme on se, että ennaltaehkäiseminen on aina halvempaa ja järkevämpää kuin ongelmien hoitaminen ja korjaaminen jäkijättöisesti.

Taloustieteilijän tulisi myös ymmärtää, että jos ongelman korjaamiseen varataan 15 - 30 miljoonaa euroa (todelliset kustannukset voidaan tietää vasta jälkeenpäin) ja siitä yli 95 % menee ihan muiden kuin ongelmatapausten auttamiseen, niin silloin panos-tuotos-suhde on välttämättä kehno. Ilman taloustieteen koulutustakin voisi sanoa, että nuo miljoonat kannattaa kohdentaa mahdollisimman tarkkaan sinne, missä ne ovat eniten tarpeen, toisin sanoen varhaisen koulutuksen keskeyttämisen ennaltaehkäisyyn ja räätalöityjen opinpolkujen tarjoamiseen.

Muuten olemme Pekkarisen kanssa samaa mieltä siitä, että oppivelvollisuuden pidentämisestä käytävässä keskustelussa olisikin hyvä nojata oikeaan tutkimustietoon pelkän ideologisen sananhelinän sijaan. Koulutukseen investoiminen on aina tuottavaa ja viisasta.

Pasi Sahlberg
Vieraileva professori Harvardin yliopisto

Peter Johnson
Sivistysjohtaja, Kokkola

Martti Hellström
Opetusneuvos, Espoo

Linkit:
Helsingin Sanomat/ Vieraskynä (20.8.2014) Oppivelvollisuusiän nostaminen on turhaa
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Oppivelvollisuusi%C3%A4n+nostaminen+on+turhaa/a1408426732184
HS:n pääkirjoitus (21.8.2014) Lisää räätälöintiä pulpettipakon sijaan
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Lis%C3%A4%C3%A4+r%C3%A4%C3%A4t%C3%A4l%C3%B6inti%C3%A4+pulpettipakon+sijaan/a1408513198246
Tuomas Pekkarisen kirjoitus Akateeminen talousblogi (21.8.2014). Oppivelvollisuuden pidentämisen positiivisista vaikutuksista on vahvaa tutkimusnäyttöä
http://blog.hse-econ.fi/?p=6218#more-6218 
  

torstaina, elokuuta 21, 2014

Kävin Aurorassa

Tältä Auroran koulu näytti, kun minä sain aloittaa siellä rexinä vuonna
1989. Kuvassa vasemmala kaksi parakkia: Eppula, Nappula, puinen lisäsiipi
ja kivinen päärakennus. Tilaa leikkia ja pelata oli valtavasti.
ELÄKKEELLÄ on nyt oltu 20 kokonaista päivää. Kävin eilen ensimmäistä  kertaa  vanhalla työpaikallani Auroran koululla: sekä uusissa väistötiloissa Järvenperässä että vanhan koulun konttorilla. Hain avaimet lainaksi ja roudasin puolet koululla vielä olleista, omista tavaroistani kotiin. Loput  haen ensi viikolla, ja sitten alkaakin vanhan koulun ja asuntolan purku.

OLIPA tosi mukava nähdä tuttuja oppilaita ja työkavereita. Kurjaa oli kuulla, millaisia mokia muuttojärjestelyissä oli sattunut. Kaupunginvaltuuttetu Hellström aikoo viedä viestiä  eteenpäin. Ei näin.

PAVILJONGIT olivat ajoissa valmiit, mitä nyt muutama lauta seinästä puuttuu :-) . Toinen paviljongeisa on upouusi. Monet luokkatiloista oli saatu jo sisustettua valmiiksi ja oikein toimiviksi. Smartboardit oli juuri tuotu koululle, ja asennusta odoteltiin.  6ab-luokan käyttöön annettu auditorio oli upea ja valoisa. Isot vitosluokat (toisessa 26 oppilasta) pääkoulussa olivat tosi, tosi pienissä luokkatiloissa. Mutta fiilistä se ei näyttänyt laskevan. Koulusihteerin tila ja henkilökunnan taukotupa näyttivät oikein toimivilta. Pihalle jäi sittenkin tarpeeksi tilaa leikkiä ja pelata jalkapalloa. iPadit saadaan käyttöön, kunhan  langaton verkko alkaa  toimia. Koululounas on kuulema oppilaiden mielestä oikein hyvää, jopa parempaa kuin ennen.

Tunnelma  talossa oli tosi ammatillinen, iloinen ja rauhallinen.  Hienoa. Nostan hattua Ulriika-rexin ja koko porukan, aikuisten ja lasten venymiselle.

SIITÄ varmistuin, että kun Espoossa jo joka kymmenes oppilas käy koulua väistötiloissa, tarvitaan yhteiset väistöä koskevat pelisäännöt. Olisi tosi tärkeää varmistaa, että sekä väistötilat luovuttava koulu että väistöön tuleva koulu saavat riittävät edellytykset järjestää opetuksensa asiallisesti. Lisätyöstä tulisi myöntää resurssit kummankin koulun väelle. Nyt esim. Järvenperän koulu on joutunut tekemään paljon erityisjärjestelyitä, koska se menetti urheilukenttänsä. Ja Auroran koulun väki on saanut mm.  paikkailla muuttohölmöilyjä.

Kaupunkitason linjaukset  olisi minusta hyvä laatia myös siitä, kuinka  aineluokkien käyttövuoroja  voitaisiin fiksuimmin suunnitella niin,  että ne aidosti olisivat tasapuolisesti kummankin koulun: sekä tilat luovuttavan että "hyyryläisten"  oppilaiden käytettävissä. Vaikea kysymys on mm., kuinka ottaa huomioon se, että useissa yläkouluissa lukujärjestys vaihtuu neljä kertaa vuodessa ja alakouluissa taas aineluokkien tarve on pysyvä.

MILTÄ tuntui? Haikealta ja huikealta. Ihmisiä on tietysti ikävä. He ovat Aurorassa niin upeita. Ja menneitä aikoja. Teki hyvää nähdä, kuinka hienosti homma toimii- ihan ilman minua :-)

keskiviikkona, elokuuta 20, 2014

Oppivelvollisuuden jatkaminen on turha muutos

TÄMÄN aamun Hesarissa on pääkirjoitussivulla  kahden kokeneen asiantuntijan KT Peter Johnsonin ja professori Pasi Sahlbergin vieraskynä- kirjoitus otsikolla " Oppivelvollisuusiän  nostaminen on turhaa". Lukekaa, hyvät ihmiset. Tässä linkki .

Koska politiikassa ei koskaan tehdä virheitä, juna ei varmaankaan tähän pysähdy. Mutta on hienoa, että ainakin jälkipolville jää jälki, että jotkut asiantuntijat olivat aidosti huolissaan Suomen syvästi syrjäytyvistä nuorista ja yrittivät loppuun saakka  viestittää, että oppivelvollisuuden pidentäminen ei ratkaise tätä ongelmaa.

OPPIVELVOLLISUUDEN pidentämisellä voi toki olla  myönteisiä vaikutuksia. Se voi lisätä toisen asteen oppilaitosten opettajien työsuhdeturvaa. Se auttaa lukion ekaluokkalaisten perheitä myöntämällä maksuttomat oppikirjat. Se voi vahvistaa yleistä henkeä siihen, että  yhä useampi näkee tärkeäksi suorittaa toisen asteen tutkinnon.

MUTTA se ei ratkaise syvästi syrjäytyvän, pienen joukon ongelmaa. Kannattaa lukea esim. Tanja Äärelän väitöskirja nuorten vankien koulukokemuksista. He kai ovat todellisia syrjäytyjiä? Syrjäytymisen juuret ovat kaukana koulusta; olosuhteissa kotona, joista meillä keskiluokkaisilla ei ole mitään käsitystä. Tässä linkki väitöskirjaan pdf-muodossa. Näitä lapsia olisi autettava ihan muilla keinoilla: mm. tukemalla heidän perhettään kokonaisvaltaisesti. Tällaisesta tuesta on upeaa näyttöä. Hyvä esimerkki on Rimpelän malli Imatralla.

LAITAN tähän loppuun Johnsonin ja Sahlbergin alkuperäisen, lyhentämättömän tekstin, jota minulla ja neljännelläkin asiantuntijalla oli ilo sparrata. Sovimme, että levittelen ilosanomaa tässä blogissa. Vieraskynä-konseptiin hyväksytään vain kaksi kirjoittajaa, ja valitsimme yksimielisesti Peterin ja Pasin. Heidän osuutensa oli ehdottomasti tärkein.  En kerro tätä omiakseni toisten kunniaa vaan seisoakseni arvojeni takana. Vaikka olen mukana politiikassa ja puolueessa, joka nimenomaan ajaa oppivelvollisuuden pidentämistä, oma etiikkani ei anna periksi että toimisin vastoin asiantuntijatietoani ja pelkään, että tämä uudistus vie mahdollisuudet autta tosi syrjäytyjiä.

Alkuperäinen teksti

Oppivelvollisuuden jatkaminen on turha muutos

Opetusministeriö vie eteenpäin lakiesitystä oppivelvollisuusiän nostamisesta julkisesta vastustuksesta ja asiantuntijoiden varoituksista piittaamatta. Poliittisessa kädenväännössä ydinkysymykseksi on noussut kiista muutoksen talousvaikutuksista. Samalla itse epäkohdan – koulutuksen varhaisen keskeyttämisen – todelliset syyt ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Tilastokeskuksen mukaan v. 2011 perusopetuksen suorittaneista jäi toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle 2150 nuorta, eli 3,4% ikäluokasta. Oppivelvollisuuden laajentamista perustellaan sillä, että tämä joukko innostuisi pakon edessä siirtymään toiselle asteelle heti peruskoulun jälkeen. Monissa kunnissa nivelvaiheen ohjaus on onneksi kunnossa ja kaikkien nuorten opintie on erinomaisessa kunnossa. Kansainvälisessä vertailussa Suomen tilanne on toisen asteen tutkinnon suorittamisen suhteen hyvä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa joka viides jää vuosittain toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle.

Me allekirjoittaneet olemme monien muiden tavoin sitä mieltä, että jokaisen nuoren olisi hyvä suorittaa vähintään jokin toisen asteen tutkinto. On kuitenkin vaikea ymmärtää kuinka oppivelvollisuuden jatkaminen yhdellä toisen asteen opintovuodella voisi olla kestävä ratkaisu tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Koulutuksen kehittämisen kannalta olisi järkevämpää yrittää korjata niitä peruskouluun syntyneitä puutteita, jotka ovat johtaneet oppimismotivaation rapistumiseen, eriarvoisuuden lisääntymiseen ja opettajien uupumiseen.

Suomessa on valtion ohjaama kuntaperusteinen koulutusjärjestelmä. Opetuksen laatu ja peruskoulun hyvä kansainvälinen menestys perustuvat paikallisella tasolla ammattilaisten yhdessä tekemään suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen työhön. Valtio on kuitenkin viime vuosina lisännyt ylhäältä tulevaa käskyttämistä, mikä näkyy koulujen tasolla erillisten kiireellisten toimenpiteiden virtana. Tämän vuoden alussa tulivat voimaan ns. koulurauhapaketin lakimuutokset ja elokuun alusta siirryttiin oppilas- ja opiskelijahuoltolain uusiin käytäntöihin. Ensi vuoden alusta voimaantulevaksi kaavailtuun oppivelvollisuuden laajentamiseen ei valtio ole antanut kunnille ja kouluille riittävästi tukea lakimuutosten toteuttamiseen.

Ongelma, jonka ilmentymä peruskoulun jälkeinen koulutuksen varhainen keskeyttäminen on, vaatii pakon sijaan viisaampia hoitokeinoja. Vaihtoehtoja on tarjolla. Oppivelvollisuuden pidentämisen sijaan tulisi keskittää huomio kolmeen koulutuksemme pullonkaulaan.

Ensimmäiseksi, koska lapsen syrjäytymiskehityksen piirteet havaitaan meillä varhain, tulisi tukitoimia kohdistaa nykyistä enemmän yksilöllisesti jo varhaiskasvatuksessa ja peruskoulun alaluokilla. Moniin muihin maihin verrattuna suomalaiset lapset ovat etuoikeutetussa asemassa siksi, että meillä on varhaiskasvatus viisaasti säädetty lapsen oikeudeksi olosuhteista riippumatta. Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset osoittavat kuinka juuri varhaiskasvatukseen investoiminen on järkevin keino ennaltaehkäistä nuoruusiän mukana tulevia ongelmia, joiden seuraus varhainen koulutuksen keskeyttäminen usein on.

Toiseksi, koulussa oppilaiden oppimismotivaation ja oppimisen ilon nostaminen kehittämiskohteeksi vaikuttaisi kaikkiin oppilaisiin, ei vain puheena olevaan riskiryhmään. Suomalaisten peruskoululaisten heikko opiskelumotivaatio on todettu mm. kansainvälisissä PISA- ja TIMSS-tutkimuksissa. Puheista huolimatta hyviä lääkkeitä tämän ongelman ratkaisuun ei ole löytynyt.

Kolmanneksi, olisi pysäytettävä keskushallinnon poukkoilevan normiohjauksen aikaansaama koulutuspolitiikan eroosio kiinnittämällä huomio peruskoulun kokonaisvaltaiseen uudistamiseen. Kansainvälisissä tutkimuksissa havaittu peruskoulun alamäki on huomattu eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi amerikkalaisia kiinnostaa nyt se, miten meillä tähän epämukavaan tilanteeseen reagoidaan. Pinnalliset ja lyhytnäköiset toimenpiteet, kuten oppivelvollisuusiän jatkaminen, ovat paitsi kansallisesti tehottomia myös kansainvälisesti kiusallisia. Suomalaisen koulutuksen menestystarinaan on ikävä lisätä luku, jossa pakko otetaan koulutuksen kehittämisen keinoksi uteliaisuuden ja oppimisen intohimon vahvistamisen sijaan.

Näköalattoman koulutuspolitiikan sijaan tarvitsemme kokonaiskuvan suomalaisen peruskoulun nykytilasta ja vision sen rohkeaan uudistamiseen. Esitetty oppivelvollisuuden laajentaminen on koulumaailman isojen haasteiden rinnalla merkityksetön ja turha toimenpide. Valtion ja kuntien hupenevat taloudelliset resurssit tulisi käyttää järkevämmin tukemalla alueellista ennaltaehkäisevää työtä ja räätälöityjä koulutuspolkuja niille, joille se on erityisesti tarpeen.

Peter Johnson
Kasvatustieteen tohtori, sivistysjohtaja, Kokkola

Pasi Sahlberg
Vieraileva professori, Harvardin yliopisto

Martti Hellström
Kasvatustieteen tohtori, opetusneuvos, Espoo

Markku Suortamo
Kouluneuvos, Jyväskylä

tiistaina, elokuuta 19, 2014

Työkalu vaikeisiin keskusteluihin: Karl Tommin interventiivinen haastattelu

Karl Tomm on psykiatrian professori Calgaryn
yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.
Hän johtaa myös Calgaryn perheterapiakeskustusta.
MONI meistä joutuu työssään vaikeisiin keskusteluihin, keskustelun aihe tai kumppani voi olla kurja. Jaan mielelläni yhden työkalun, joka on auttanut itseäni.

Kyseessä on Karl Tommin idea interventiivisestä haastattelusta. Löysin sen aikanaan Heljä Linnansaaren väitöskirjasta.  Työkalua esitellään tarkemmin teoksessa:  Tomm,  Karl. (1988). Interventiivinen haastattelu. Mannerheimin Lastensuojeliiton L-sarja n:o 3. Suomenkielisen lyhennelmän laatinut Antti Mattila. Helsinki: MLL.

TOMM oivalsi, että haastattelu (tai tässä keskustelu) ei aina ole neutraali tilanne; se  voi olla myös interventio, jossa kysymyksillä pyritään vaikuttamaan keskustelukumppaniin. Haastattelijan on aihetta tarkkailla, mitä ja miten hän kysyy. Perusidea on tuttu: se vie, joka kysyy.

Tomm jäsensi haastattelutapoja (tässä keskustelutapoja) kahden ulottuvuuden mukaan. Nämä ulottuvuudet olivat: tavoite saada tietoa (joko sinä tai kumppani) = orientoivat kysymykset ja tavoite vaikuttaa kumppaniin = strategiset kysymykset.

Kahdesta ulottuvuudesta syntyy nelikenttä:
1. lineaariset kysymykset (toimit kuin kuin salapoliisi, syys-seuraus, aikajärjestys)
2. sirkulaariset kysymykset  toimit kuin tutkija esim. antropologi,  kartoitat, mitä kaikkea (muuta) asiaan liittyy)
3. strategiset  kysymykset (toimit kuin opettaja, tai kapteeni kerrot johdattelevasti, kuinka pitää toimia)
4. refleksiiviset kysymykset  (toimit kuin valmentaja tai tulevaisuuden tutkija,  vaikutat epäsuorasti, houkuttelet  ottamaan omat voimavaransa käyttöön).

Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.
Viereinen kuva on lainassa Bent Myllerupin blogista, sivulla http://www.agile42.com/en/blog/2013/10/07/your-strategy-asking-powerful-questions/

Kaikilla kysymystyypeillä on oma funtionsa, mutta Tomm rohkaisee  käyttämään refleksiivisiä kysymyksiä. Niiden avulla kumppani saadaan pohtimaan tekojen vaikutuksia ja autetaan  häntä näkemään uusia mahdollisuuksia. Ideana on tuoda keskusteluun tulevaisuusnäkökulma, havahduttaa keskustelija kaavoistaan jollain yllättävällä näkökulmalla tai laajentaa ajattelua vertailun avulla.

Esimerkkejä kysymyksistä, joilla siirretään fokus nykyhetkestä tulevaisuuteen:
- Mitä suunnitelmia sinulla on  tulevaisuuden suhteen?
- Mitä muita vaihtoehtoja olet pohtinut tulevaisuutesi suhteen?
- Miten aiot toimia saavuttaaksesi tuon tavoitteen?
- Kuka yllättyisi eniten, jos muuttaisit käytöstäsi noin?
- Miten hän reagoisi, jos...?

Esimerkkejä kysymyksistä, joilla keskusteluun tuodaan yllättävä näkökulma:
- (negatiivinen ilmapiiri puheena): Koska teillä oli viimeksi hauskaa?
- (kun puhutaan riidoista:) Kuka nauttii koulussanne riidoista eniten?
- Kenelle arvelet, että kiistan jatkumisesta olisi eniten haittaa?

Esimerkkejä kysymyksistä, joilla avarretaan käytävää keskustelua vertailun avulla:
- Oletko kiinnostuneempi hallinnosta kuin muut hakijat?
- Kumpi on sinulle todellä tärkeämpää..
- Kauanko olet ajatellut näin ? Ainako?

SUOSITTELEN kokeilemaan.