Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

perjantaina, kesäkuuta 08, 2012

Koulun pirulliset dilemmat

Salminen, Jari. (2012).  Koulun pirulliset
dilemmat.
Helsinki: Teos.

DOSENTTI ja didaktiikan yliopistolehtori  Jari Salminen on intohimoinen kouluhistorian tutkija. Häntä kiinnostaa myös muutosilmiö koulussa. Vasta ilmestynyt teos pyrkii kertomaan lukijalle, mitä kouluhistoriallinen tutkimus voi "opettaa" muutoksista. Hieno teema.

MIKSI  pohtia koulua? Salmisen mukaan koulu on kulttuurimme tärkeimpiä instituutioita. Niin tärkeä, että  länsimaissa koulun tehtäviä koskevia vaatimuksia voivat esittää - ja esittävätkin - kaikki.

Luen kirjaa niin, että koulu on systeemi, kompromissi,  jota pitää koossa etujen ja paineiden ”kauhun tasapaino”. Maailma koulun ympärillä muuttuu ja muutos kiihtyy. Kouluun kohdistuu tyytymättömyyttä ja  vaatimuksia kaikilta: poliittisilta päättäjiltä, ideologisilta, uskonnollisilta ja edunvalvonnallisilta ryhmittymiltä, hallinnolta ja sen virkamiehiltä, asiantuntijoilta, ammattilaisilta kansalaisjärjestöiltä, oppilailta ja heidän vanhemmiltaan. Muutospuheen sävy muuttuu yhä velvoittavammaksi  Koulu on yhteiskunnallisten toiveiden pohjaton tynnyri,  kaikkeuden keskus, kaikkien ongelmien ratkaisu yhtä aikaa.

Keskenään  ristiriitaisia haasteita Salminen kutsuu pirullisiksi dilemmoiksi.  Vaikka ne ovat ääripäitä,   niitä yritetään kouluissa toteutta yhtä aikaa tasapainoillen- vaikka tehtävä on mahdoton. Koulu ja opettaja joutuvat suodattamaan toisilleen vastakkaisia vaatimuksia, etsimään kompromisseja ja suojelemaan omaa hallintakykyään.

Nämä dilemmat voivat itseasiassa olla se jännitekenttä, joka pitää koulun kasassa. Niiden vuoksi koulujen muutos on ehkä niin vaikeaa.  Niitä ei voi ratkaista tai poistaa  tiedon avulla - ne ovat arvoratkaisuja.   Niiden kanssa on vain elettävä  Jotta lukijat ymmärtävät tätä monimutkaisuutta ja koulun ratkaisujen yhteiskuntasidosta - siis inertiaa (Salminen ei käytä tätä käsitettä)- Salminen nostaa tarkasteluun seitsemän  dilemmaa:
  • Jatkuvuus vastaan muutos (Kumpaa yritämme  hallita traditiota vai tulevaisuutta?)  
  • Julkinen vastaan yksityinen koulu (Onko kasvatus yksityisasia? Pystyykö valtio kasvattamaan paremmin kuin perhe)
  • Yhteiskasvatus vai rinnakkaiskasvatus (Poika- ja tyttökoulut vai yhteiskoulut?)
  • Systematiikka vastaan spontaanisuus (Kuinka tarkasti opetus on etukäteen kanonisoitava? Herkkyys reagoida ajan haasteisiin tai lapsen tarpeisiin )
  • Erilaistuminen vastaan eheys (Kuinka yhteinen yleissivistys on? Kuinka yksilöllisesti saa edetä?)
  • Luonto vastaan sosiaalisaatio (Kumpi on tärkeämpää: antaa lapsen kasvaa vapaasti, luonnollisesti vai niin, että kaikki tapahtuu suunnitelmallisesti)
  • Vapaus vastaan pakko (Saako opiskella sitä, mikä kiinnostaa? Vai pakotetaanko?)
On toki muitakin mahdollisia dilemmoja. Jatkoin listaa seuraaavasti:  avoin vastaan suljettu * formaali -informaali-nonformaali * formalismi vai materialismi * hajauttaminen vastaan keskittäminen* hyöty vai moraali/hyve * järjestys vastaan kaaos * kasvu vai oppiminen * kilpailu vai yhteistyö* kollegiaalisuus vastaan yksityisyys* koulu vai jokin muu tapa oppia * muiden huomioonottaminen vastaan oman itsen korostaminen* muutosavoimuus vastaan säilyttäminen* opettaminen vastaan oppiminen*  oppiaines: annettuna tietona vai ongelmina * oppiminen vai koulunkäyminen* sisäinen vai ulkoinen motivaatio* sosiaalisaatio vai personalisaatio *  tieto vastaan  oma tietäminen/julkinen tieto vastaan oma tieto * tieto yksityisenä vai sosiaalinena* yleissivistävä vai erikoistuva (ammatillinen)....

Miten tästä eteenpäin?

SALMISEN  teos haastaa käymään kouluun kohdistuvista vaatimuksista aitoa dialogia, jossa  eri tahojen ja eri asianosaistahojen omien kuppikuntien on ylitettävä omat  subjektiiviset koulusta tekemänsä (suppeatkin) havainnot. Tämä koskee myös opettajia.  On uskallettava katsoa laajemmin kuin vain omasta näkökulmasta. On uskallettava tunnistaa omat ajatusestymät ja intressit.  On  refletoitava omat rutiinit. Me opettajat kun helposti uudistamme (vain) sitä, mihin uskovat ja mistä olemme kiinnostuneita.

Näin ajattelen kirjan minulle opettavan:

(1) On ymmärrettävä, mitä koulu ja koulukasvatus ovat. Ydinkäsitteet tarkoittavat eri ihmisille eri asioita: mitä on kasvatus tai nimenomaan koulukasvatus. Mihin kasvu perustuu? Vastaus voisi olla, että kokemus tai luonto on perimmäinen vaikuttaja, mutta  kouluissa, tämä kokemus on opettajan rajaama ja ohjaama. Miksi rajaama? Miksei avoin? Syy on sekä poliittinen että pedagoginen. Koulussa opetetaan pakolla, opetettavaksi on valittava vain arvokas ja tosi.  Positiivisen kasvatustehtävän lisäksi koululla on negatiivinen: Lapsia on suojeltava heitä vahingoittavalta. Platonin sanoin: "Kasvatusta ei saa päästää turmeltumaan". On valvottava oppilaita. Koulu kasvattaa toisten lapsia. Esim. vaatimukset avoimesta oppimisympäristöstä ovat sokeille tälle yhteiskunnalliselle perusvelvoitteelle, huomaan.

On myös ymmärrettävä, mitä yksittäinen koulu ja sen toimintakulttuuri on. Voidaan puhua koulun toimintakulttuurista yleensä tai jonkin koulun toimintakulttuurista erikseen. Minkään yksittäisen koulun toimintakulttuuri ei kehity vapaasti. Koulu on aina sidoksissa omaan historiaansa. Sillä on tietty liikkumatila ratkaista kysymyksiä oikeuksista ja velvollisuuksista,  koulun jakamista palkinnoista ja rangaistuksista, säännöistä, vastuun ja vapauden rajoista jne. On hyvä erottaa, mitä koulussa opetetaan:
On virallisesti opetettavia  asioita ja epävirallisesti. Piilo-opetussuunnitelmalla tarkoitetaan arvoja, uskomuksia  ja käytänteeitä,  joita juurrutetaan omin päin ilman lupaa. Koulun toimintakulttuuri on äärimmäisen vahva ja pysyvä yleisellä tasolla. Koulu on yhä pitkälti sitä, millaiseksi se luotiin 1800-luvulla. Muutospyrkimykset yleensä sulautuvat jo olevaan järjestelmään.  
(2) On ymmärettävä, mitä opettajan työ on. Opettajan on tehtävä yhden tunnin aikana ratkaisuja, joihin liittyy tuhansia muuttujia. Vaihtoehtoja toimia olisi rajattomasti. Ja kuitenkin vain yksi voidaan toteuttaa kerrallaan. Opettajan on hallittava kokonaisuus ja tiedettävä, mitä tekee, vaikkei tiedäkään.  Lisäksi opettajan ratkaisuilla on aina  ehtonsa ja rajansa: oppilaat (kiinnostus, kyvyt), ryhmän koko, käytettävissä oleva niukka opetusaika, ahtaat luokkatilat,  opetusvälineet ja niiden reistailu, käytettävissä olevat materiaalit - ja myös  oma jaksaminen.

(3) On tunnistettava ja jäsennettävä koululle asetetut haasteet. On ymmärettävä pirullisten dilemmojen luonne: Ne ovat keskenään ristiriitaisia. Ne ovat arvovalintoja. Niitä ei ratkaista tiedolla. Mistään ei  näe, onko ongelma ratkaistu. Pirullisille dilemmoille on tyypillistä, että  vaihtoehtojen määrä on rajaton, ja valittu ratkaisu- mikä se onkin - voi johtaa yllättäviin tuloksiin. Pirulliset ongelmat kun ovat monin tavoin sidoksissa toisiinsa, ja toistensa ongelmien oireita.

(4) "Älkää luvatko liikaa!"On pohdittava, mitä koululta voidaan realistisesti vaatia: Voiko koulu ratkaista ilmastonmuutoksen? Entä monisukupolvisen syrjäytymisen?

(5) "Älkää yrittäkö muuttaa kaikkea kerralla, ja pohjatkaa siihen, mikä on kunnossa ennestään.
Priorisoikaa muutostehtävät selkeästi, kaikkea ei voi uudistaa yhtä aikaa. "On valittava mikä on vanhentunutta ja karsittava se, jos halutaan tilalle uutta. On priorisoitava tehtävät, jotka koululle annetaan.

(6) On hyväksyttävä, että  koulu on koulu omine reunaehtoinen - ja siksi se luo myös  itse ongelmia. Koulu on aina massaluonteinen. Rahaa on  rajallinen määrä. Aikaa on aina liian vähän. Julkinen koulu perustuu pakolle. Luokissa on paljon oppilaita. Kun  20-30 toisilleen tuntematonta, erilaisista taustoista ja kasvualustoista  tulevaa lasta pakotetaan olemaan ahtaassa tilassa ja opettelemaan omalle senhetkiselle todellisuudelle vähämerkityksiä asioita, ongelmia tulee.

(7) "Viekää edelliset muutokset ensin loppuun!" Koulun rajallista kykyä muuttua, venyä, ottaa vastaan ei tule  haaskata keskenään ristiriitaisiin vetoihin.

(8) On harkittava kunnolla ratkaisuvaihtoehdot.  "Muutosten on oltava eettisesti kestäviä." Onnistuva muutos on pedagogisesti perusteltu.

(9) On luotava muutoksille onnistumisen edellytykset.  Kuka pannaan toteuttamaan nämä luvuttomat muutokset: Koulu ja Opettaja. Koulua ei tule  kuormittaa  huonosti suunnitelluilla muutoksilla, jotka väsyttävät opettajat, vievät heidän itsetuntoaan ja motivaatiotaan ja jopa vaurioittavat koulua. Millä eväillä muutos tehdään? Ilman neuvoja, työkaluja? Salminen  kritisoi ajatusta, että tutkiva opettaja itse itsereflektion avulla ratkaisee  kaikki koulun ratkaistavaksi annetut ongelmat.

(10) On perehdyttävä muutoksesta koottuun tietoon. On tärkeää ymmärtää muutosprosessia, esim. sitä, että  alussa on innostusta, koska uusista asioista on helppo vaikuttua.

(11) On otettava oppia niistä muutoksista, joissa on onnistuttu. Näyttää siltä, että suuret muutokset onnistuvat, kun yhtäaikaa on käynnissä useita samansuuntaisia prosesseja eri tahoilla ja pitkäaikaisesti. On luovuttava tavasta esittää  muutosvaatimuksia  ilmaisematta keinoja. Paljain käsin ja pelkällä pedagogiikalla ei ratkaista kaikkia ongelmia.  Pragmaattinen tapa  hoitaa ongelma nopeasti säädöksillä ja käskyillä  ja tehokkaasti ei toimi koulussa.


"Arvostakaa opettajia  muutoksen avainhenkilöinä!" Opettajiin tulisi luottaa koulun muutoksessa.O tteen tulisi olla sellainen, että  varotaan  vaurioittamasta opettajia synnyttämällä  riittämättömyyttä ja kyynisyyttä.

Tarvitaan selkeät ohjeet, riittävästi tukea ja resursseja  sekä  toimijoiden keskinäistä luottamusta. Tarvitaan paneutuva johto, joka tietää mitä tahtoo ja käyttää siihen keinonsa.  On hyötyä vaikutusvaltaisista tukijoista. On pidettävä huolta, että  keskeisen ideoijan kiinnostus ei saisi hiipua.

"Määritelkää yksityiskohtaisia ja realistisia välitavoitteita!" Muutosta on seurattava. On koottava sisäistä palautetta onnistumisista ja havaituista ongelmakohdista. "Antakaa muutokselle riittävästi aikaa ja tukea."

"Älkää vähätelkö muutoksen vaatimaa työmäärää. Muutos tuo yhä uusia ratkaistavia asioita."
Vapaaehtoiseen kutsumuksen ja henkilökohtaisen innostuksen riittävyyteen on epärealistista uskoa. Muutostyöstä tarvitaan korvaus.

(12) Kokonaan oma kysymyksensä on: Pitäisikö koulun oikeasti ja rajusti muuttua?  Monien kansainvälisten vertailujen perusteella suomalainen koululaitos on länsimaisen sivilisaatiokehityksen huipulla. Suomessa on yksi maailman tasa-arvoisimmista ja oppimistuloksilttaan parhaimmista koulujärjestelmistä. Meillä on hyvin koulutetut opettajat. Johdonmukaisesti koulutuspolitikkaa kehittävä hallinto. Laaja usko sivistykseen Miksi se ei riitä?  Jollei riitä, riittääkö trimmaaminen? Onko suomalaisella koululla myös kehitystyön raja, kyllästymispiste, josta alkaa vääjäämätön eroosio.

Summaa


Jari Salmisen kuljettaa kirjassaan  monta tosisiinsa kietoutuvaa teema:   Voiko kasvatuksen historiasta oppia? Voiko se neuvoa, kuinka koulua tulisi kehittää? Onko tutkijan tehtävä opettaa?    Miksi koulu on niin jähmeä muuttumaan? Vai onko? Pitäisikö se muuttua?  Helppo teos ei ole. Mutta lukijansa hyvin palkitseva. Ja hyvin ajankohtainen nyt. 2000-luvun suomalaiskouluille  on heitetty yhtä aikaa lähes luvuton joukko vaatimuksia. Näitä ovat mm.
demokratiakasvatus *elämänläheisyyden lisääminen* eri katsomusten parempi kunnioittaminen* eriyttämisen lisääminen * kestävän kehityksen ulottaminen arkeen * kielen opetustarjottimen laajentaminen * kolmiportaisen tuen käyttöönotto * koulukiusaamisen kitkeminen * koulusalista ja pulpetistairtautuminen * koulutiedon eheyttäminen* kouluviihtyvyyden lisääminen *  kustannustehokkuuden lisääminen * lahjakkuuksien parempi huomioonottaminen * lisää luovuuttaa kouluun * maahanmuuttajien opetuksen järkeistäminen * oppikirjoista irtautuminen* oppilaiden osallisuusjärjestelmät * oppilaiden oman persoonallisuuden parempi kunnioittaminen * oppilaskeskeisyyden vahvistaminen* sosiaalisen median hyödyntäminen* sukupuolten tasa-arvon vahvistaminen/skupuolittavasta opetuksesta eroon * syrjäytymisen estäminen * tuntijaon uudistaminen * tieto- ja viestintätekniikan jälkeenjääneisyyden poistaminen * tulevaisuudessa tärkeiden taitojen opettaminen * tunteita ja tunnetaitojen opettelua kouluun * turvallisuusjärjestelmät * yhteistoiminnallisuuden lisääminen * yhtenäinen perusopetus * yhteisöllisyyden vahvistaminen
Salminen siteeraa  kirjan loppupuolella senaattori Hyman C.Rickoweria:  ”Koulujen muuttaminen on kuin hautausmaan paikan siirtämistä”. Apuja ei asukkailta juuri tule. Yksin on ratkaistava, minkä haudan häpäisystä aloitetaan. Heh.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://areena.yle.fi/radio/1566516

Oheisesta linkistä voi kuunnella Ylen politiikkaradion ohjelman tästä kirjasta.

Jukka

Martti kirjoitti...

Tanks, Jukka.

Kuunnellaan.

Martti kirjoitti...

Pääsen itse haastattelemaan Salmista Luokanopettajaan ensi viikolla.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus. Jari Salminen oli opettajan pätevyyttä hankkiesssani mielenkiintoisin opettaja (5 vuotta sitten).
En ole tätä kirjaa lukenut, mutta suhtaudun hieman ristiriitaisin ajatuksin näihin juuri kirjasta lukemiin kommentteihin. Ymmärrän toki, että koulussa muutos on vaikea toteuttaa ja turhia hankkeita, jotka on aloitettu vaan sen vuoksi, että oph antaa rahoituksen, on käynnissä lukuisia. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että kouluopetuksessa on tapahduttava muutos ja koulu on saatettava informaatioyhteiskunnan aikaan.

Ihmettelenkin hieman Salmisen nihkeää suhtautumista muutokseen. Hänen havaintonsa kyllä tunnistan: koulun muuttaminen on vaikeaa, opettajia ei pidä kyynistää, opettajille pitää maksaa korvaus, liikaa vaatimuksia on sälytetty koululle etc...
Ajattelen kuitenkin tämän johtuvan siitä, että muutoksen tekijöiltä puuttuu visio ja muutosta tehdään vaan muuttamisen halusta, muiden asettamista paineista tai jostain muusta syystä.

Tiedän, että Salminen on yksityiskoulujen puolestapuhuja. Voisiko muutoksen primusmoottorina toimia yksityiskoulut? Yksityiskoulut ovat loistavia laboratorioita uusien asioiden testaamiseen, mutta meiltä puuttuu tämä mahdollisuus lähes täysin. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten Salminen näkee yksityiskoulujen aseman kouluinstituution muutoksessa.

Martti kirjoitti...

Hei

Tuossa teoksessa Salminen toteaa tuon: monet uudistukset tulivat Suomeen 1800-luvulla nimenomaan yksityiskoulujen kautta.

En tiedä, onko Salminen nihkeä muutoksille, hän vain pohtii, sitä, miksi tuhansia lupauksia eri tahoille antaneen laitoksen on vaikea - tutkitusti - muuttua.

retsev kirjoitti...

Sain vihdoin Jarin kirjan käsiini. Mielenkiintoista, joskin raskasta, luettavaa johtuen omasta työstäni ja ajatuksistani koulun toimintakulttuurin (parempaan) kehittämiseen liittyen.

Kirjassa alkuun päästyäni pari ajatusta nousi mieleeni.

1. Koulujen kehittäminen on nykyään toisella tavalla sisäänrakennettu esimerkiksi opettajankoulutuslaitosten ulkoisen rahoituksen hakemiseen. Mieluusti tekisin enemmän deskriptiivistä kasvatustieteellistä tutkimusta (ja samalla mahdollisesti välttelisin vastuuta olla myös normatiivinen) mutta jos ei muutosta lupaa, rahaakaan ei tule.

2. Kaipa Jari on tarkka myös omasta roolistaan (kunhan nyt pääsen kirjassa eteenpäin), joka ei onnistu nousemaan sen yläpuolelle, että muutosta tämä kirjakin ajaa. Muutosta siihen, miten muutosta saa haluta ja tehdä. Ja kirjassa ajettu muutos palvelisi kirjoittajankin tiedonalan asemaa, jossa ei ole ollut kehumista viime aikoina (kuten kirjassakin todetaan).

Esa Kukkasniemi kirjoitti...

Olipa painavaa tekstia taas. Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta, Martti -ja Jari.

Itselleni nousi jotenkin tuolta vanha "kiistakapulamme", onko nykykoulun (tai tulevaisuuden koulun) tehtävänä opettaa tietoja vai taitoja, vai kumpaakin?

Ensimmäisen teesin kohdalla otat aika voimakkaan kannan tietojen puolesta. Näin tekstiäsi luin.

Kuinka loputtomasti tietoa ihminen voi ottaa nykymaailmassa vastaan? Kuinka nopeasti uusikin tieto vanhenee? Historian didaktikon näkökulmasta, historia ei tietenkään muutu (vaikka näkökulma historiaan voikin muuttua), mutta moni muu tieto muuttuu.

Herkullisia ajatuksia ;-)

t. naapurikunnan reksi

Kari Rajala kirjoitti...

Jari Salmisen haastattely YleX:ssä:
http://areena.yle.fi/radio/1559903

Martti kirjoitti...

Kiitos, Kari. Olinkin hukannut tuon linkin.

Esalle: Perinteisesti oppiaines on jaettu tietoihin, taitoihin ja asenteisiin. Kaikkia tarvitaan.

Tietojen osalta olen huolissani siitä, että käytämme sanaa "tieto" kevyesti. Kaikki käy. Tyydymme joskus jäämään pelkan informaation tai datan tasalle

Minulle tieto on kulloinkin ymmärretyn totuuden likiarvo. Ja minun ajattelussani tieto esitetään käsitteiden avulla. .

NImenomaan käsitteet auttavat kohtaamaan informaatiotulvaa. Ajattelu on taito. Informaation krittinen muokkaus on taito.